Sinun täytyy astua johtoon
Politiikkaa ei ole se, että käydään äänestämässä neljän vuoden välein. Politiikkaa ei ole se, että ruikutetaan, kuinka poliitikot tekevät asioita väärin. Politiikkaa on se, mitä jokainen meistä tekee, ajattelee ja sanoo kautta hallituskausien, riippumatta siitä, mitkä puolueet istuvat hallituksessa ja mikä on puolueitten paikkaluku.
Kansa ei antanut ääntään eilen. Kansa antaa äänensä joka päivä.
Se pitää helvetti soikoon muistaa ja siitä pitää kiinni, vaikka kuinka vaalitulos vituttaisi.
Kävin eilen sekä nuorten vassarien että vihreiden vaalivalvojaisissa. Kummassakin tunnelma oli tyrmistynyt kun perussuomalaisten korkeat kannatusluvut kävivät ilmi. Vihreiden kannatuksen romahdus veti hiljaiseksi. Olen periaatteessa puolueisiin sitoutumaton, käytännössä Piraattipuolueen jäsen. Pääosin olen äänestänyt vassareita ja vihreitä, kahdesti demaria nimeltä Tarja Halonen. Tällä kertaa ääni meni Vasemmistoliitolle, mutta olen vaalikauden ajan kantanut vihreiden ehdokkaiden pinssejä ja tyrkyttänyt heitä äänestettäviksi niille kavereille, jotka jostain syystä vierovat vassareita. Ei ole punaviherpiipertäjähumanistin helppoa valita kahden itselle sopivan puolueen väliltä.
Kun palasin kahden jälkeen jatkoiksi venyneistä valvojaisista kotiin, luin vielä tunnin verran ihmisten facebook-kommentteja, joissa heiteltiin läppää Helsinki-Vantaan lähtevistä lennoista ja Kike Elomaan 80-luvun hittibiiseistä. Aito ja puhdas vitutus oli vahvasti läsnä, harva sitä pyrki edes ironialla peittelemään. Niin, tällaisessa kuplassa minä elän: facebook-kavereistani vain yksi tunnusti äänestäneensä Perussuomalaisia, pari kertoi kumoavansa skumppaa Kokkareiden vaalivalvojaisissa. Muuten facebook-virta oli täynnä vihervasemmistolaista tuskaa.
Henkilökohtaisesti pysäyttävin hetki oli se, kun tajusin, että Jyrki Kasvi on pudonnut eduskunnasta. Jyrki Kasvi. Vihreitten oikeaa laitaa, mutta ainoa tyyppi, jolla on ollut minkäänlaista tolkullista käsitystä tietoyhteiskunta-asioista. En ole ehtinyt vielä käydä uutta eduskuntaa suurennuslasilla läpi, mutta väittäisin, että uudessa eduskunnassa ei ole ketään, jonka asiantuntemus aiheesta olisi lähelläkään Kasvin asiantuntemusta. Mutta toisaalta, miksi olisikaan? Ei kansanedustaja ole oletusarvoisesti minkään alan asiantuntija. Mutta silti, itselleni tärkeiden asioiden kannalta Kasvin putoaminen on valtava menetys.
Itselleni Perussuomalaisten vaalivoittoa suurempi kauhun aihe on se, että Kokoomuksesta tuli Suomen suurin puolue ensimmäistä kertaa historiassaan. Keskusta ja Vihreät joutuivat kärsimään kuluneen hallituskauden aiheuttaman luottamustappion siinä missä Kokoomus vain porskuttaa. Keskustan äänestäjät ovat pettyneet vaalirahakohussa ryvettyneeseen puolueeseensa ja siirtyneet äänestämään Perussuomalaisia, mutta Kokoomuksen äänestäjille vaalirahavilpit ovat ilmeisesti vain meriitti. Ulkomaisissa lehdissä on ehditty kauhistelemaan Perussuomalaisia ”äärioikeistopuolueeksi”, vaikka talouspoliittisesti persut ovat hyvinkin vasemmalla. Kaikista hämäristä taidelausunnoistaan, maahanmuuttajalausunnoistaan, homolausunnoistaan tai aborttilausunnoistaan huolimatta persut ovat sittenkin pienempi paha kuin kokoomuslainen markkinoiden näkymättömän käden luonnollistava talouspolitiikka, jonka avulla Suomesta tehdään Suomi Finland Incorporatedia.
Nyt ei kuitenkaan kannata käpertyä kotisohvalle imemään peukkua ja toivomaan, että persut ja kokkarit saavat koko maan niin kuralle, että kyllä sitä sitten neljän vuoden päästä taas hyvien ihmisten puolueet nostavat kannatuslukujaan ja paikkamääriään.
Jos vaalitulos vituttaa, niin ei ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin hyvin aktiivinen ruohonjuuripolitiikka ja poliittinen kommentointi. Varsinkin perussuomalaisista kansanedustajista suurin osa on poliittisesti täysin kokemattomia. Siihen porukkaan on mahdollista vaikuttaa. Heille on lähetettävä henkilökohtaisia viestejä asioista, jotka painavat omaa mieltä. Kike Elomaalle olisi hyvä kertoa miksi se taiteilijoiden sosiaaliturva olisi hyvä laittaa kuntoon ja Olli Immosta neuvoa, että mitä se sananvapaus tarkoittaa. Kaikille kansanedustajille pitäisi teroittaa, että mitä kaikkea tekijänoikeuslainsäädännössä onkaan pielessä.
Vaalipäivän facebook-statuspäivityksessä mukailin erään toverin (sic) kommenttia ja totesin, että ”tänään en ole poliittisia asioita kommentoidessani tippaakaan ironinen” ja ”nyt on aika paatoksen ja tosissaan olemisen”. Tämä asenne on nyt venytettävä neljän vuoden mittaiseksi. Jokainen Timo Soinin lohkaisu on otettava tosissaan ja kysyttävä, että ”mitä sä tolla tarkotat?” Kaikkien poliitikoiden argumentit ja kommentit on otettava suurennuslasin alle ja kieltäydyttävä kuuntelemasta sen enempää lässytystä, tarkoitushakuista retoriikkaa kuin valerationaalisia kommentteja.
Tämä tarkoittaa myöskin sitä, että ns. hyvät tyypit on pantava lujille. On kysyttävä Paavo Arhinmäeltä, että mitä ihmeen suurten ikäluokkien nuoleskelua se taitetusta indeksistä puhuminen oikein on. Vihreät on pantava selkä seinää vasten ”vihreän kasvun” käsitteen suhteen: luonnonvarojen rajallisuuden konkretisoituessa ei voida enää haaveilla paremmasta tulevaisuudesta, joka syntyy ekoilun ja talouskasvun yhdistelmästä. Ydinvoimasta on voitava puhua rationaalisesti, demonisoimatta ydinvoimateknologiaa sinällään, sillä ydinvoiman ongelmallisuus liittyy politiikkaan ja talouteen, ei ydinvoimaan energiantuotantomuotona.
Ei riitä, että pysähdytään puolueen estetiikkaan. Joo, vassareissa ja vihreissä on söpöimmät hipit ja kokkareissa ärsyttävimmät hampaanvalkaisut, mutta se ei riitä. Jos se söpö poliittinen hippi sanoo jotain tyhmää, se on kaadettava argumentaatiolla. Jos se ärsyttävähampainen nuori uraohjus sanoo jotain fiksua, sille on annettava arvo. Ei riitä, että silleen kivasti hengaillaan politiikan liepeillä.
Agit Prop sanoo sen Oppimisen ylistyksessä: ”Opi perusasiat. Se ei riitä, mutta opi ne.” ja ”Älä usko kuulopuheisiin, ota selvää. Mitä itse et tiedä, sitä et tiedä. Tarkista lasku, sinun täytyy se maksaa. Laske sormesi joka erälle ja kysy: miksi tämä on näin? Sinun täytyy astua johtoon”. Sanojen lohduttavasta viisaudesta huolimatta ei kuitenkaan riitä, että lauletaan kivasti työväenlauluja kitaran säestyksellä, vaan on tehtävä helvetisti töitä.
Asioista on otettava selvää. On hyväksyttävä myös se, että oikeita vastauksia ei aina ole. Joskus voi joutua olemaan väärässä ja muuttamaan mieltään. On oltava paikallispoliittisesti aktiivinen ja äänekäs. Ja sitten on kommentoitava, kommentoitava, kommentoitava. On hukutettava kansanedustajat palautepostiin. Enkä tällä tarkoita paskaa postilaatikossa, vaan selkeitä, perusteltuja asia-argumentteja, jotka on kirjoitettu vastaanottaja huomioon ottaen. Tunteisiin vedoten, jos on tarpeen.
Toisin sanoen: on aloitettava propagandasota.
*
Aiheeseen liittyen Vallankumouksen hedelmissä särmä blogikirjoitus: Takaisin politiikkaan sieltä!
Jatulintarha 