Vihonviimeinen Lissu-tilitys

Onpa tyhjä olo. Kävin viemässä lisensiaatintyöni tiedekunnan kansliaan, yhtenä irtolehtipinkkana ja kahtena sidottuna kappaleena. Itse tapahtuma oli antikliimaksi verrattuna kaikkeen siihen stressiin, minkä lisurin kirjoittaminen on aiheuttanut. Yliopisto oli käytännölliseesti katsoen tyhjä. Ainoat ihmiset, joita käytävillä näin, olivat vahtimestareita. Atk-luokassa sentään oli pari sinnikkään näköistä opiskelijaa. Nyt ei varmasti tarvitse tapella printterinkäyttövuoroista. Kansliassakin suurin osa ovista oli lukossa – myös se ovi, jonka taakse minun olisi opinnäytteeni pitänyt kiikuttaa. Jätin sen sitten naapurihuoneeseen, jonka asukki lupasi toimittaa hengentuotteeni perille.

Jäi vähän huolestunut fiilis, kun suuren vaivan tulos jäi vain ajelehtimaan muovikassissa pöydälle, ilman että mihinkään olisi tehty kuittausta työn jättämisestä. Taidan soittaa sinne huomenna vielä ennen kuin koko pulju menee jouluksi kiinni, ja kysyä, olisiko pitänyt täytellä jotain lomakkeita tai muuta sellaista. Lisurini sisältävän muovikassin vastaanottanut ihminen kun ei tiennyt asiasta mitään.

Lissun lopulliseksi nimeksi tuli muuten ”Koettu ja kirjoitettu biseksuaalisuus. Biseksuaalisuuden määrittely lehtiteksteissä ja biseksuaalien haastatteluissa vuosituhannenvaihteen Suomessa”. Se oli juuri ja juuri tarpeeksi kapea, että se mahtui sidontalaitteeseen. Jos paperipinkan paksuus olisi ollut yli 2,5 cm, olisin joutunut maksamaan ekstraa käsinsidonnasta.

En ole sen kummemmin uskaltanut selailla valmiiksi sidottua opusta, sillä en halua löytää sieltä jotain lyöntivirheitä – pahemmista virheistä puhumattakaan. Olen myös jollain lailla väsynyt koko biseksuaalisuus-aiheeseen. Väikkäriä varten pitää löytää joku muu näkökulma kuin se, miten biseksuaalisuutta määritellään, ja miten biseksuaalisuuden käsitettä käytetään itsemäärittelyssä. Eniten tympäisee se, että vaikka biseksuaalisuuden käsitteeseen kuuluu monimuotoisuus ja kategorioiden haastaminen (hah! ne ovat lisurissa esittelemäni biseksuaalisen kulttuurisen mallin toinen ja kolmas skeema), tosiasiallisesti lukittautuminen yhteen käsitteeseen on rajaavaa.

Sanon olevani biseksuaali, samoin kuin haastateltavanikin, sillä se on tässä kulttuurisessa ja historiallisessa tilanteessa ymmärrettävä käsite. Haluaisin kuitenkin päästä syvemmälle ihmisten kokemuksiin ja ymmärtää seksuaalisuutta, sukupuolta ja ihmissuhteitten rakentumista laajemmalla tasolla, ilman että homma jäisi pelkäksi käsitepuuhasteluksi. Siksi olisi kiinnostavaa kuulla sellaisten ihmisten kokemuksista, jotka jollain tavalla rikkovat hetero-, homo- ja lesbonormatiivisia tapoja elää ja olla, mutta jotka eivät silti määrittele itseään yksiselitteisesti biseksuaaleiksi.

Jonkinlaiselle kulttuurien väliselle vertailulle voisi olla myös tarvetta. Se, että olen ottanut suomalaisbissejen kokemuksille vertailukohtia Ruotsista tai Yhdysvalloista on jossain määrin hengetöntä, sillä kaikissa näissä vallitsee länsimainen käsitys siitä, että seksuaalisuuden voi jakaa erilaisiin lokeroihin, ja että se lokeroihin jakaminen on paitsi mielekästä, myös välttämätöntä.

Aiempi Lissua koskeva postaukseni oli aiheuttanut hämmennystä ainakin yhdessä ihmisessä. Pyydän anteeksi harhaanjohtavuuttani. Alkaessani pusertaa lisuria valmiiksi nyt syksyllä päätin, että en kirjoita enää yhtään ”lisurin tekeminen on kamalaa” -ruikutusta, kirjoitin niitä ihan tarpeeksi monta viime syksynä. Kun sitten sain lisurin viime viikolla valmiiksi, printattua ja vietyä sidottavaksi, niin pelkkä ”nysse on valamis” tuntui vähän pöljältä tavalta ilmaista asia. Aloin kirjoittaa humoristista tarinaa minusta, Lissusta ja vaikeasta suhteestamme, mutta huomasin, että erotilitys itseasiassa summaa aika hyvin ne kokemukset ja tunteet, mitä vuosia mäystetyn opinnäytetyön valmistuminen aiheuttaa.

Ajattelin etukäteen, että sitten kun lisuri valmistuu ja saan sen vietyä tiedekuntaan, niin sitten pitää juhlistaa asiaa jotenkin, mutta joulu on niin lähellä, että juhlistaminen ei tunnu mielekkäältä. Lisurin tarkastajat saavat hautoa opinnäytettäni kaksi kuukautta ennen lausuntonsa antamista, ja vasta sen jälkeen voin jättää tutkintotodistusanomuksen. Niinpä realistisimman arvion mukaan valmistuisin maaliskuun loppupuolella. Jos tarkastajat ovat huikean nopeita, helmikuun loppu saattaisi olla siinä ja siinä mahdollinen. Kunhan paperit ovat kädessä, pidän kyllä bileet.

Periaatteessa tänään on ensimmäinen lomapäiväni, mutta ei tunnu oikein lomaisalta, sillä heräsin aikaisin ehtiäkseni yliopistolle valoisaan aikaan. Ensimmäinen lomapäivä tarkoittaa myös sitä, että Pornoakatemia-projekti on minun osaltani loppu. Ei täysin lopullisesti, sillä kyllä minun pitää vuodenvaihteen jälkeen vielä palata projektissa kirjoittamieni artikkeleiden viimeistelyn pariin. Mutta palkkaa en siitä enää saa, ja kun palkanmaksu lakkaa, niin samalla lakkaa myös velvollisuus viedä päivittäin tutkimusta eteenpäin.

Samoin, toivottavasti, lakkaa jatkuva kevyt syyllisyydentunne siitä, etten sittenkään tee tarpeeksi hommia. Syyllisyydentunne on täysin perusteeton, sillä kyllä yhden projektitutkijan vuoden tuotokseksi riittää kaksi artikkelia, neljä konferenssiesitelmää, muutama luento ja  muutama yleistajuisempi artikkeli. Lisuria en voi laskea projektituotokseksi, vaikka tosiasiallisesti olenkin käyttänyt siihen ns. työaikaa. Ns. siksi, että en ole kellokorttilainen, vaan vastuussa omista tekemisistäni.

Valitettavasti en ole vieläkään vapaa kuin taivaan lintu, sillä vuodenvaihteeseen mennessä pitäisi puristaa kasaan Suomen Queer-tutkimuksen Seuran Lehden seuraava numero – 2/2006, ei siis 1/2007. Olin kuvitellut saavani tehtyä pari lehteen liittyvää juttua ennen joulua valmiiksi, mutta en sitten ehtinyt, ja oikeastaan jaksanutkaan.

Mitenköhän kauan projektista, lisurista ja akateemisesta aherruksesta toipumiseen menee?

Mainokset

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s