Lääninelintarviketarkastaja = 12 vokaalia + 15 konsonanttia

Olen lähiaikoina tehnyt tuttavuutta työvoimaviranomaisten ja terveydenhuoltoviranomaisten kanssa, joten päätin lisätä tutustumislistaani myös elintarvikevalvontaviranomaiset.

Makasin perjantain ja lauantain välisen yön vessan lattialla ja oksentelin välillä tunnin, välillä kymmenen minuutin välein. Lattialämmitys on korvaamaton asia silloin, kun vessan lattialla pitää viettää pitkiä aikoja. Verratonta on myös apteekista saatava Osmosal-juomajauhe, jolla korjataan nestehukasta aiheutuvaa suolaepätasapainoa. Sitä pitää ruveta pitämään lääkekaapissa vakiona. Suosittelen lämpimästi.

Koska en ennen sitä ollut ollut tekemisissä kenenkään oksennustautisen kanssa, vahvin epäilyni kohdistui perjantaina syömääni kämäpitsaan. En ole tietääkseni aiemmin saanut ruokamyrkytystä mistään, vaan aika huolettomasti syönyt pari päivää jääkaapissa vanuneita ruokia ja päiväyksen ylittäneitä tuotteita luottaen siihen, että nenä ja kieli kertovat, kannattaako syödä vai ei. Mutta kämäpitsathan ovat legendaarisia monimuotoisen epäterveellisyytensä suhteen.

Sen verran olin tajuissani kuitenkin, että arvelin, että pitsanjämä kannattaa säästää. Virtu kävi nakkaamassa pitsan laatikoineen parvekkeelle, sillä täyteen pakattuun pakastimeemme se ei mahtunut. Pakkasta oli jotain kymmenen ja viidentoista asteen välillä, ja seuraavana päivänä lämpötila laski lisää. Seuraavana päivänä, kunhan pääsin ylös sieltä vessan lattialta, tarkistin netistä, että mitä sitä pitikään tehdä, jos epäilee saaneensa ruokamyrkytyksen.

Tiesin, että epäilyttävästä ruoasta – jos sitä on jäljellä – pitää toimittaa näyte ”jonnekin”, mutta minne? Vietin hyvän tovin mm. Elintarviketurvallisuusviraston nettisivuja kahlaten. Olin vissiin huono googlaamaan, sillä löysin Oulun kaupungin sivujen ruokamyrkytysohjeistuksen vasta nyt. Silloin löysin vain lakonisen sivun, jossa luki ”Ruokamyrkytykset: lääninelintarviketarkastaja” ynnä sitten yhteystiedot.

Siihen lääninelintarviketarkastajaan otin sitten yhteyttä, joka puolestaan antoi johtavan terveystarkastajan, johtavan hygieenikon ja mikrobiologin osoitteet. Joille kaikille soitin, ilman että olisin saanut heitä kiinni. Koska kyseessä ovat viranomaiset, en ollut lainkaan yllättynyt siitä, että asiakas ohjataan loputtomalta tuntuvassa kierrossa ihmiseltä toiselle siten, ettei asiakas päädy juuri minnekään. Onneksi soittopyyntöihini vastattiin, ja sain selvitellä pitsantäytteet ja ulosteeni koostumuksen peräti kahdelle eri henkilölle. Miten mieltäylentävää.

Sovin elintarvikelaborantin kanssa treffit seuraavaksi päiväksi. Minä tarjoaisin pitsan. Odotin suurella jännityksellä vierailua elintarvikelaboratoriossa, ja se täyttikin odotukseni: odotustila oli samanlainen kapea käytävä kuin Työkkärissä. Vastaanottovirkailijalla oli valkoinen asustus kuin sairaanhoitajalla ikään, pettymyksekseni ei labratakkia kuitenkaan. Lomake hänellä kuitenkin oli täytettäväkseni, tietenkin. Lomakkeesta tunnistaa viranomaisen. Ja tässäkin lomakkeessa oli toki monta kohtaa. Piti mm. miettiä mitä kaikkea on kolmen päivän aikana syönyt, millaisia oireet olivat ja mikä oli epäilyttävän ruoan tarkka sisältö.

Harmittavaa kyllä, pitsan säilyttäminen parvekkeella ei laborantin mielestä ollut hyvä ajatus. Näytettä olisi pitänyt säilyttää lakisääteisessä, tasaisessa -18 C-asteen lämpötilassa, jotta siitä saisi luotettavia tuloksia. Niinpä laborantti totesi, ettei pitsaa kannata tutkia. Hän totesi myös vankalla kokemuksellaan, että pitsani ei todennäköisesti olekaan syyllinen vatsatautiini. Kuulemma pitsani ainesosista mikään ei ole erityisen hyvä kasvualusta bakteereille. Ananaksen sokeriliemi, paprikan etikkaliemi ja salamin maitohappobakteerit kuulemma pitävät bakteerit loitolla. Jos pitsani olisi ollut kinkku- tai kebab-pitsa, niin se olisi ollut huomattavasti epäilyttävämpi. Laborantti arveli, että olisin saanut noroviruksen, jota on kuulemma nyt liikkeellä muutenkin. Onneksi en (ilmeisesti) tartuttanut ketään, johon olen ollut läheisemmässä kontaktissa. Käsihygieniasta voisi kuitenkin ruveta huolehtimaan taas tarkemmin.

Kokonaisuudessaan elintarvikevalvontaviranomaisten kanssa toimiminen oli lähes samanlainen kokemus kuin minkä tahansa viranomaisen kanssa toimiminen. Miellyttävämpää se kuitenkin oli kuin työvoima- tai terveydenhuoltoviranomaisten kanssa tappeleminen. Työvoimaviranomaisille annan pisteitä 3 asteikolla 1-10, terveydenhuoltoviranomaisille sentään 5, mutta elintarvikeviranomaiset saavat 8.

Jatkan erilaisten viranomaistyyppien testausta sitä mukaa, kun tarvetta ilmenee.

Mainokset

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s