Onko synnistä mitään hyötyä?

Olen miettinyt, että pitäisikö ruveta tekemään syntiä.

Edellisessä päivityksessä osoitin, että syntiä on tullut tehtyä aiemminkin, varhaisella ja herkällä iällä, joten ehkä se synninteko sujuisi näin vanhempanakin. Ajatuskin siitä synnistä aiheuttaa ristiriitaisen olon: toisaalta kavahdan sitä, toisaalta se kiehtoo. Olisiko synti vapauttavaa ja uusia polkuja avaavaa, vai joutuisinko sen kautta sellaiseen kuoppaan, josta ei ole poispääsyä?

Suhtaudun kirjoihin varsin kunnioittavasti, ja olen viime aikoina miettinyt, tulisiko siitä kunnioituksesta luopua. Yleisesti ottaen en tee omiin kirjoihini mitään merkintöjä, koskaan. Ainoat kirjat, joihin olen tehnyt merkintöjä, ovat jotain uskomatonta puppaa, kuten esimerkiksi kaverilta saamani kirja ”Mitä jokaisen naisen tulisi tietää miehistä”. Kirjojen merkitseminen merkitsee samalla epäkunnioitusta, tärvelyä.

Muistan penskana kirjoittaneeni joskus kirjaston kirjoihin jotain, ja tunteneeni siitä huonoa omaatuntoa ja häpeää. Moisesta tavasta (samoin kuin sivun kulman taittamisesta kirjanmerkiksi) eroon pääseminen oli kasvukokemus, jonka jälkeen olin himpun verran kypsempi ja aikuisempi.

Okei, tunnustan: olen tehnyt ajoittain merkintöjä yliopiston kirjaston tenttikirjoihin. Mutta en koskaan sellaisiin, jotka olisivat olleet alunperin putipuhtaita ja uusia. Sellaisia kirjoja on helppo alleviivailla ja kommentoida marginaaleihin, joissa on ennestäänkin alleviivauksia ja kommentointeja. Mahdollisesti niiden alleviivausten tekemisestä ja marginaalimerkinnöistä on ollut jotain hyötyä. Ainakin tekstin silmäily kerratessa helpottui.

Yleisesti ottaen merkitsen kirjoja pienillä post-it-lapuilla. Lainakirjojen kohdalla menettely on tietysti ainoa mahdollinen, mutta omien kirjojen kohdalla huomaan, että en välttämättä enää niistä lappusista muista, mitä olen halunnutkaan merkitä. Joissakin kirjoissa on samat laputukset, jotka olen laittanut joskus gradua tehdessä. Eikä minulla ole  mitään käsitystä siitä, mitä päässäni on liikkunut silloin, kun olen ne laput laittanut. Paikallaan ne laput nyt kumminkin ovat edelleen. Alleviivaus ja mahdollinen marginaalihuomio olisi ainakin selkeä.

Olen perustellut laputtamisen mielekkyyttä alleviivaukseen verrattuna sillä, että alleviivaamalla fokusoituu väistämättä tiettyyn kohtaan tekstiä, ja myöhemmällä lukemalla ei sitten ole enää avoin tekstin muille kohdille. En kumminkaan ole kovinkaan varma perustelun järkevyydestä, kun kohtuullisen harvoja kirjoja kuitenkaan tulee luettua useampaan kertaan. Kopioituja artikkeleita olen yleensä alleviivaillut ja merkinnyt surutta. Ja jotenkin niihin alleviivailuihin ja merkintöihin on ollut helpompi palata kuin laputettuihin kirjoihin.

Pitäisiköhän vihdoin ruveta käsittelemään kirjoja työvälineinä? Jospa alleviivaisin vaikka lyijykynällä, niin sitten ne alleviivaukset voisi tarvittaessa pyyhkiä pois.

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s