Dagen efter

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Helma

Finncon on taas ohi ja seuraavaan vuosi aikaa. Conin jälkeen on aina pöllämystynyt olo. Con-viikonloppuna aika tuntuu venyvän. Kolmeen päivään mahtuu tuntikausien istumisia luentosaleissa ja kaljalla, kohtaamisia uusien ja vanhojen ihmisten kanssa, älyllistä ja älytöntä keskustelua – itsensä nolaamista unohtamatta. Pidin morsiushuntua päässäni Supernaisia! -paneelissa, johon osallistuin Lara Croftin, sihteerikkö Sinikka Sulosaaren, Peppi Pitkätossun ja Näkymättömän Naisen kanssa, mutta en onnistunut löytämään sisäistä neitsytmorsiantani, vaan käytin sellaisia morsiamen suuhun sopimattomia sanoja kuin ”annihilaatio” ja ryhdyin heti tekemään risteytyskokeita yksisarvisilla. Luultavasti Neitsytmorsiamien ei tulisi puhua lainkaan, niiden tulisi vain istua paikoillaan sievästi kädet sylissä.

Olutta tuli dead dog partyissä juotua sen verran, että on vaikea sanoa, johtuuko tämänhetkinen hutero olo ylisosialiseerauksesta, stressin laukeamisesta, univelasta, pitkästä matkustamisesta – vai ihan vain siitä oluesta (ja tervaviinasta ja chilivodkasta ja…). Harmittaa, että dead dog -saunominen jäi väliin, olisin halunnut jutella enemmän ihkun Judith Cluten kanssa, ja bilemölyssä se oli mahdotonta. Judith Cluten ja Timo Sälekiven näyttely Galleria Beckerissä tarjosi koko viikonlopun ainoan rauhallisen hetken.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Selkä

Cluten maalaukset olivat kollaasinomaisia, yhdistelivät erilaisia tyylejä: fotorealismia, mustavalkomaalausta, ääriviivapiirroksia, kaikkialle tunkevia a-kirjaimia. Suurimmassa osassa oli jonkinlaista vihjailevaa kantaaottavuutta, josta ei voi olla aivan varma, onko se vain katsojan omassa päässä. Clutella on asunto ja ateljee Camdenissa, Lontoossa, ja halutessaan töissä voi nähdä myös katutaidevaikutteita. Sälekiven työt puolestaan olivat edukseen nimenomaan alkuperäisteoksina, sillä maalausten pintaa oli häiritty painelemalla märkään maaliin kuvioita rattailla, partaterillä ja muilla esineillä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kädet pitelevät kameroita

Judith Clutea ja muuta kunniavierasjengiä seuraillessa tuli sellainen tunne, että vaikka ei ole hullumpaa olla 32, niin voi olla ihan jees olla myös 67. Animeconin teiniparveilua seuratessa sen sijaan tuli sellainen olo, että onneksi ei koskaan enää tule olemaan viisitoista… Pidän japanilaisesta populaarikulttuurista ja Animeconin ohjelmakin oli kautta linjan ihan kiinnostavaa, mutta animeteinimassat kävivät uuvuttaviksi. Kolme vuotta sitten animefanien suuri määrä oli yllättävä ja sellaisena myös jossain määrin huvittava, mutta kun määrä lisääntyy vuosi vuodelta, ihmetyttää, että missä oikein tulee raja vastaan. Pitääkö viiden vuoden päästä varata Animeconille joku Suviseurakentän kokoinen tila, tai vaikkapa Ruissalon saari, että kaikki ne 50 000 animefania mahtuvat parveilemaan?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lolitat

Stressasin ennen conia omia luentojani siinä määrin, että en ehtinyt pahemmin perehtyä conin ohjelmaan etukäteen tai suunnitella, mitä haluaisin nähdä tai katsoa. Minun piti vetää paneeli nimeltä ”Yuri – herkkää liljarakkautta vai lesbopornoa?”, mutta en saanut mukaan haluamiani panelisteja, enkä myöskään perunut ohjelmanumeroa ajoissa, joten jouduin paneelin sijaan vetämään luennon. Luento onnistui yli odotusten, yleisömäärä oli häkellyttävä (yleisöä seisoi portailla kahdessa rivissä ja katederilla istui ihmisiä jalkojeni juuressa!) ja lopuksi tyypit tulivat kiittelemään. Nähtävästi joskus voi tehdä juttuja nopeasti hampaat irvessä ja onnistua silti.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Näppis

Naisten pornomanga -luennon pitäminen hermostutti enemmän: miten puhua pornosta yleisölle, joka koostuu pääosin sen ikäisistä, että pelkkä sana ”porno” jo naurattaa? Yritin olla mahdollisimman akateeminen ja kuivakka, puhua feministisestä seksuaalipolitiikasta, halun projisoitumisesta naisruumiin pintaan ja nautinnon visuaalisista symboleista, mutta silti välillä naureskeltiin. Pannahinen. Pari tyyppiä lähti pois kesken luennon, toivottavasti tylsistymisen eikä traumatisoitumisen takia. Vänkärit tarkistivat ovella kaikkien henkkarit varmistaakseen, ettei alle 15-vuotiaita päästetä sisään, mutta en ole varma, että se viidentoista vuoden ikä on tae siitä, että pystyy käsittelemään pornoa ilmiönä.

Conin riemastuttavin hetki oli se, kun sydänystäväni Aave-Annen nimi ilmestyi Nova-novellikilpailun palkintoseremoniassa sijalle yksi. Ulvahdin ääneen, ja olinkin sitten tunnin verran innostustärinöissä. Harmi, ettei Anne ollut paikalla, olisi voinut heittää kannat yhdessä kattoon. Atoroxin voitti Usva-Anne ansaitusti yhdellä parhaista (ja häiritsevimmistä) viime vuosien spefi-novelleista, joita olen lukenut. En ole ollut nyt kahteen vuoteen Atorox-raadissa, ehkä ensi vuonna pitäisi ottaa taas raatiin osaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Con on loppu

Harmittaa, ettei tullut käytyä kuuntelemassa conin kunniavieraiden haastatteluja – erityisesti olisi kiinnostanut Elisabeth Handin haastattelu, mutta jostain syystä päädyinkin kuuntelemaan ”I Married a Writer… and Everybody Knows What Followed” -paneelia, jossa keskustelivat kirjailijoiden vaimot ynnä salaperäinen ”Mr. Anne Leinonen”. Selvisi ainakin se, että sellainen vaimo olisi aika kätevä. Vaimopuhe oli heteropervon kuuloista, kun kirjailijoiden vaimoista vain yksi tunnusti harrastavansa täysimittaista vaimoilua. Onneksi sentään tuli kuunneltua kunniavieraita kirjoittajatapaamisessa ja loppupaneelissa.

Otin paljon kuvia, aika paljon cosplay- ja lolitaposeerauksia ja yleiskuvia. Loppujen lopuksi mielenkiintoisimpia kuvia ovat kuitenkin pikaiset ja huolimattomat laukaisut: selkäpuolet, helmat, kengät, eksyneet ilmeet.

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s