Laulu onnen sävellajissa

Olin viikonloppuna siskoni häissä. Lankoni isä lauloi laulun, jonka kuulin nyt toista kertaa – edellisen kerran myös häissä, tänä kesänä (kylläpä tuntemani ihmiset nyt ovat innostuneet naimaan). Jo ensikuulemalta biisissä oli jotain, joka jäi jollain tavalla kaihertamaan, ja toisella kuulemakerralla tajusin, miksi.

Laulun nimi on yksinkertaisesti Onni, ja sen on kääntänyt ruotsista Kyllikki Solanterä. Alkuteos on nimeltään Lyckan, (san.&säv. Martin Koch) mutta suomenkielisiä sanoja oli tolkuttoman vaikea löytää. Laulun kertosäkeessä lauletaan: ”Näin morsioksi sinut vien, käyn kanssas pitkän elon tien. Niin oikukas on onni maan – jos lemmit mua, mä onnen saan”. Se on siis kuin tehty häälauluksi.

Kiinnostavaa biisissä on kuitenkin se, että kertosäkeestä huolimatta siinä ei varsinaisesti lauleta hääparin keskinäisestä rakkaudesta ja onnesta, joka on parisuhteen ja avioliiton seuraus. Yleensähän nimenomaan se on häissä laulettavien rakkauslaulujen ydin: onni alkaa siitä hetkestä kun katseet kohtaavat ensi kerran ja huipentuu siihen, kun lausutaan ”Tahdon”. Häiden aikana tuli kuunneltua useampikin biisi, jonka teemana on rakkaus, ja niissä ylistetään kahden ihmisen välistä yhteyttä, joka täydentää elämän ja parantaa kaikki vaivat. Otetaanpa esimerkkejä perinteisistä häälauluista. Metsäkukissa lauletaan esimerkiksi: ”On matkan pää liittomme tää, syy metsäkukkien.” Romanssissa puolestaan ”Olet kaikkeni, aarteeni kallehin, olet onneni, unelmain.” Elämältä kaiken sain ilmaisee myös päämäärän: ”Mä elämältä kaiken sain, nyt kirkkoon sinut vien kun aamu koittaa, kaksin käymme niin ja kellot soittaa.” Nuoruustangossa ”Muuta en koskaan tahdo kuin sinun olla vaan, elämä ympärilläin kaikkoaa kokonaan”. Häävalssissa (sic) ”Nyt valssi soi ja kahden oomme maailmassa, mulle ainaiseks jäät.” Laulujen ytimenä on se, että nämä kaksi ihmistä eivät tarvitse mitään muuta kuin toisensa, ja häät vahvistavat tämän.

On kiinnostavaa, kuinka hermeettisenä miehen ja naisen suhde esitetään häissä laulettavissa rakkauslauluissa. Lauluissa rakkaus on jonkinlainen ikuinen, pysähtynyt hetki, joka tiivistyy juuri siihen hetkeen, kun alttarilla sanotaan tahdon, tai siihen, kun morsio kiitää häävalssissa sulhasensa käsivarsilla. Sen ulkopuolella ei ole mitään muuta. Silti avioliitto on juridis-yhteiskunnallisesti ja historiallisesti nimenomaan tapa järjestellä perhesuhteita; avioliittolaissakin lukee, että aviopuolisoiden tulee ”yhteisesti toimia perheen hyväksi”. Häälauluissa käytetty diskurssi vahvistaa ajatusta parisuhteesta, joka täyttää kaikki tarpeet ja tarjoaa täydellisen ja jatkuvan euforian. Diskurssi on kuitenkin ristiriidassa sen kanssa, mikä on avioliiton yhteiskunnallinen ja historiallinen asema.

Sen sijaan lankoni isän laulama laulu Onni toteaa suoraan, että onni ei perustukaan pelkälle parisuhteelle, vaan syntyy ydinperhemuodostelmassa. Rakkaus ja häät ovat vain jonkinlainen alkutila, edellytys onnelle. ”Ne nukkuvat sielussamme ja mykkinä katsovat meitä, nuo jotka on syntyvä kerran, kun rakkaus kutsuvi heitä.” Kahden ihmisen (tai no, sanotaan suoraan että miehen ja naisen) välinen rakkaus on siis jonkinlainen väline, jonka avulla tehdään lapsia ja onnea: ”Ja siksipä hellyyden kaipuu nyt täyttävi sydämemme ja siksipä unta myös näämme me hetkistä rakkautemme”. Hellyyden kaipuun (joka kai samastuu suoraan seksuaaliseen haluun?) kautta kutsutaan syntymättömiä lapsia.

Laulun viimeinen säkeistö on paljonpuhuva. Häiden hetkellä mitään ei ole vielä tapahtunut: ”Ja laulukin nukkuu vielä, mi kerran soi helkkyvin kielin, kun äärellä pienoisen kehdon, me valvomme hartahain mielin”. Onni venytetään tarkoittamaan reproduktiota ja sukupolvien jatkuvuutta: ”Onnesta uuden laulun jo laativat lastemme lapset.”

Se, mikä Onnessa särähti korvaan ensikuulemalla oli juuri se, että laulussa tuodaan näkyviin avioliiton reproduktiivinen tehtävä, joka suurimmassa osassa häälauluista jää näkymättömiin. Miehen ja naisen välinen parisuhde jää vähemmän merkitykselliseksi.

Tietyssä mielessä laulun paikka siskoni häissä oli hiukan hupaisa, sillä hänellä on aviomiehensä kanssa jo kaksi lasta. Mikään laulu ei enää nuku, eivätkä mieletkään ole varmaankaan alati hartaita äärellä pienoisen kehdon. Ainakaan siskonlasten keuhkojen tilavuudesta päätellen.

Mainokset

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s