Give me crack and anal sex

Olen lukenut Lee Edelmanin No Futurea ja kuunnellut Leonard Cohenia, mistä on seurannut yllättäviä mielleyhtymiä. Cohen tuntuisi laulavan samoista teemoista, joista Edelman kirjoittaa teoreettista tekstiä. Edelmanin elliptinen ja rönsyilevä kieli avautuu selkeämpänä, kun Cohenin metaforiset sanarykelmät soivat taustalla.

Otsikko on rivi Cohenin biisistä Future, jossa lauletaan mm. ”There’ll be the breaking of the ancient western code / Your private life will suddenly explode” ja ”Things are going to slide, slide in all directions / Won’t be nothing / nothing you can measure anymore”. Crackin ja anaaliseksin lisäksi laulun minä pyytää myös Kristusta tai Hiroshimaa. Kristus-symbolin absoluuttinen hyvyys ja Hiroshima-symbolin absoluuttinen pahuus liudentuvat toisiinsa.

Lee Edelman on luonnehtinut anusta kulttuuriseksi nollakohdaksi, epäihmisyyden paikaksi, jolloin miesten välisestä anaaliseksistä tulee symboli itsekkäälle nautinnolle. AIDS-paniikin röyhelö reunustaa tuota symbolia sopivasti, jotta anaaliseksiin liittyy mielikuva itsetuhoisuudesta ja dekadenssista. Päteekö Edelmanin tulkinta Cohenin biisissä, se riippuu tulkitsijasta. Minusta on kuitenkin hauska ajatella, että anaaliseksi ja Kristus olisivat samalla tavalla rinnasteisia kuin crack ja Hiroshima. Vai onko sittenkin niin, että crack ja uskonnollinen ekstaasi rinnastuvat samalla tavoin kuin anus ja ydinräjäytyksen ground zero?

Cohenin biisi kuulostaa alkukuulemalta pessimistiseltä kuvatessaan tulevaisuutta, jossa hyvän ja pahan, itsen ja toisen rajat ovat hämärtyneet, ja jossa merkitykset lipeävät paikoiltaan, mittaamattomiin. Queer-teoreettisesti luettuna Cohenin biisi ei enää kuulostakaan pessimistiseltä: merkityksiähän pitääkin rynkyttää ja yksityiselämän itsestäänselvyydet, jos mitkä, vaativat räjäyttämistä. Heidi Hochenedel on kirjoittanut valaisevan analyysin ko. biisistä – hänen tulkinnassaan biisin kuvaama merkitysten hajoaminen samastuu nirvanaan (Cohenhan on zen-buddhalainen).

Sekä Lee Edelman No Futuressaan että Judith Halberstam kirjassaan In a Queer Time & Place pohtivat aikaa. Molempien mukaan suhde aikaan on yhteiskunnassamme ja kulttuurissamme tiukasti sidottu käsitykseen perheestä ja lisääntymisestä ja samalla myös käsitykseen kunniallisuudesta. Aika on käytettävä kunniallisesti niin mikro- kuin makrotasolla: hyväksyttävä perhe-elämä edellyttää aikaista nukkumaanmenoa ja aikaista heräämistä. Holtiton valvominen on vastuutonta nuorisoa varten.

Kunniallinen elämä puolestaan koostuu toisiaan seuraavista palasista: nuoruus, aikuisuus, keski-ikä, vanhuus, kuolema. Ikävaiheiden välillä on rituaaliset siirtymät: kouluun meno, täysi-ikäistyminen, valmistuminen, ensimmäinen työpaikka, avioliitto, lasten syntymä, omien vanhempien kuolema ja sukuperinnön siirtyminen itselle, kunnes omien lasten on aika rullata sama kierros uudelleen ja itsen kuolla. Nämä siirtymät eivät ole pelkästään symbolisia, vaan konkreettisia, valtion rekisteröimiä ja hallinnoimia tapahtumia, mikä vahvistaa niiden itsestäänselvästi toisiaan seuraavaa luonnetta. Siirtymät on suoritettava säädetyllä tavalla, eikä tiettyyn elämänvaiheeseen saa jäädä.

Jälkeläiset varmistavat aikakäsityksen jatkumisen samanlaisena sukupolvesta toiseen. Jotta ajatus tulevaisuudesta olisi edes mahdollinen, ensin on oltava ajatus lapsesta. Tämä muuten kiteytyy leffassa The Children of Men, jossa ihmiset ovat lakanneet lisääntymästä, ja jossa yksi ainoa vauva joutuu kantamaan koko ihmiskunnan tulevaisuutta harteillaan. Hyvä juttu ihmiskunnalle, paska mäihä sille lapselle.

Edelman kritisoi utooppista fantasiaa paremmasta tulevaisuudesta, jonka symbolina on lapsi, jonka eteen aikuisen on uhrauduttava. Children of Menissä pystyviä aikuisia uhrattiin satamäärin yhden vauvan ja sen edustaman toivon vuoksi, mutta mitä toivo tarkoittaa kuolleelle aikuisruumiille? Edelman ei kritiikissään viittaa todellisiin lapsiin, jotka ovat siinä mielessä viallisia, että heistä tulee jossain vaiheessa aikuisia, vaan ultimaattiseen Lapseen, joka elää tulevaisuudessa ja vain tulevaisuutta varten. Koska kaikki politiikka on jossain määrin tulevaisuuteen suuntautunutta, se on myös kääntynyt pois nykyhetkestä. Seksuaalisuuden kannalta on olennaista se, että tulevaisuuteen suuntautuvaksi ja siten rakentavaksi määrittyy vain sellainen seksi, jossa on lisääntymisen mahdollisuus. Kaikki muut seksuaaliset käytännöt luokittuvat itsekkäiksi nautinnoiksi (ja taas palataan anaaliseksiin).

Halberstam puolestaan huomauttaa, että queereissa alakulttuureissa käsitykset nuoruudesta, aikuisuudesta ja kypsyydestä häviävät. Halberstamin mukaan Yhdysvaltalaisessa homoyhteisössä AIDS-epidemia siirsi kuoleman pois paikaltaan – kuolema ei olekaan jotain, joka tulee säädetyssä järjestyksessä vanhuuden jälkeen. Tämä pakotti nyrjäyttämään aikakäsityksen: on keskityttävä nykyhetkeä, sillä edes henkilökohtaista tulevaisuutta ei välttämättä ole, saati sitten jotain yhteisöllistä tai kollektiivista tulevaisuutta. Elämänkulku voi järjestyä toisin kuin ikäkausien siirtymien merkit viittaisivat.

Pervot kieltäytyvät luopumasta alakulttuureista, jotka valtakulttuurissa luokittuvat nuorisokulttuureiksi, ja kyseenalaistavat selkeän jaon epäkypsän nuoruuden ja kypsän aikuisuuden välillä. Alakulttuurien toimintaan osallistuminen ei olekaan nuoruuden kapinaa systeemiä vastaan tai huoletonta hauskanpitoa, joka on syytä unohtaa kun aikuisuuden huolet alkavat painaa. Queerimpi suhtautuminen aikaan ei niinkään tarkoita aikuisuuden kieltämistä, vaan erilaisten aikuisuuksien luomista. Halberstamin ”queeraika” kyseenalaistaa aikuisuuteen liittyvän kunniallisuuden vaatimuksen, joka on väistämättä normatiivinen.

74-vuotias Leonard Cohenkin on pyöritellyt samoja synkkiä eksistentialistisia teemoja lauluissaan viimeiset neljäkymmentä vuotta – hänen musiikillinen uransahan lähti käyntiin vasta jälkeen kolmenkymmenen, siinä vaiheessa kun kunniallisen aikuisen pitäisi ottaa eläkevakuutus. Cohenin Future on vuodelta 1992, mutta pannaanpa loppusitaatiksi Cohenia vuodelta 2001: ”Looked through the paper / makes you want to cry / Nobody cares if the people / live or die / And the dealer wants you thinking / that it’s either black or white. / Thank God it’s not that simple / in my secret life”.

***

Lyön muuten vetoa, että tämän blogitekstin jälkeen hakusana ”anaaliseksi” kirii hakusanan ”pillu” rinnalle yleisimmäksi hakusanaksi, jolla hakukoneiden käyttäjät ovat blogiini päätyneet. Jos näin ei käy, lupaan tarjota kaljan sille, joka asiasta ensinnä hoksaa kysyä.

Mainokset

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s