Perusteltu argumentaatio on paras lahja

Naistutkimuspäivät ovat ohi, ja parin päivän sulattelun jälkeen voikin ruveta miettimään, mitä tulikaan nähtyä ja koettua. Yksi kokemus jäi kuitenkin pahasti hiertämään. Kyseessä on Genevieve Vaughanin keynote-luento ”Women and the Gift Economy: Giving Power to an Alternative Paradigm”. Vaughanilla on siis väite ja visio, jonka mukaan nykyinen vaihtoon perustuva talousjärjestelmä on perimmältään miehinen, ja maailma olisi paljon parempi paikka, jos talousjärjestelmä perustuisi gift economyyn, jonka Kaarina Kailo kääntää ilmaisulla hoivatalous tai huolenpitotalous. Vaughanin mukaan naiset sosiaalistetaan lapsesta asti hoivaamaan toisia, koska heistä tulee äitejä, minkä vuoksi he ovat ikäänkuin luonnostaan valmiimpia toimimaan huolenpitotaloudessa. Ja sitten paha miehinen vaihtotalous jyrää heidät, koska ilman vastinetta annetulla hoivalla ei ole vaihtotaloudessa mitattavaa arvoa.

Vaughanin luento ärsytti minua todella paljon, ja ärsytyksen syitä on monia. Heti alkuun Vaughan heitti antropologisen lahjan ja vaihdon tutkimuksen romukoppaan, ja totesi suoraan, että hänestä antropologit ovat väärässä käsityksessään että kaikki lahjojen anto on jollain tasolla vaihtoa. Sitten hän alkoi huseeraamaan hoivataloudellaan ja matriarkaatillaan yleistäen kohti ”Afrikkaa, Aasiaa ja Polynesiaa” sen kummemmin erittelemättä missä kulttuureissa hoivatalouksia ja matriarkaatteja on. Tällaista höpöpuhettahan ei kunnon kulttuuriantropologi voi sietää. Siihen kun lastataan päälle sukupuolen dikotomia ja äitiyden ihannointi niin kyllä meikäläisellä alkaa otsasuoni sykkiä.

Vasta jälkikäteen olen kuitenkin pystynyt paremmin kaivertautumaan omaan ärtymykseeni. Ärtymys ei oikeastaan sijaitse siinä, mitä Vaughan sanoi, vaan siinä, millaisessa asemassa Vaughan ja hänen luentonsa Naistutkimuspäivillä olivat. Eiväthän ei-länsimaisten kulttuurien eksotisointi ja naisen olemuksellistaminen äidiksi mitään kovin uutta ole.

Pidän nykyisen talousjärjestelmän kritiikkiä tärkeänä ja sinänsä on hyvä, että kritiikkiä esitetään eri tasoilla ja foorumeilla. Mitä enemmän maailmassa on erilaisia ajatusvirtauksia sitä parempi, ja voihan talousjärjestelmää kritisoida Vaughanin tapaan, mikäs siinä. Lahjan ja vaihdon käsitteiden pyörittely voi antaa uusia oivalluksia, siitäkin huolimatta että Vaughan perustelee hoivatalousvisiotaan ontuvilla argumenteilla.

Ärtymykseni perusyynä onkin se, että ainakaan Naistutkimuspäivien aikana Vaughanin keynotesta ei juuri puhuttu. Vaughanin saarna venyi ylipitkäksi, eikä sen kommentoinnille ollut aikaa. Urputin ärtymystäni turvallisessa seurassa, ja minulle jäi täysin epäselväksi, mitä suurin osa yleisöstä Vaughanista ajatteli. Nieltiinkö hänen ajatuksensa sellaisinaan? Vai olivatko ihmiset niin hienotunteisia, että jättivät mieluummin keskustelematta koko luennosta? Palautevihkoon kuulemma joku oli kirjoittanut jotain kriittistä, mutta se jäi minulta lukematta. Jätettiinkö keskustelut käymättä jonkun yleisen lojaalin hyssyttelyn takia?

Olen hyvinkin valmis kritisoimaan sitä, että uusliberalistisen talousjärjestelmän talutusnuorassa kulkevalla yliopistolaitoksella on jonkinlainen tiedontuotannon monopoli. Siitä huolimatta pidän ongelmallisena sitä, että Vaughan esiteltiin tutkijana. Vaughan on aktivisti – mutta ei tutkija. Vaughan on perustanut ja rahoittanut naiserityisen säätiön, rakennuttanut Sekhmet-jumalattaren temppelin Nevadan autiomaahan, säveltänyt ja sanoittanut lauluja ja kirjoittanut joukon kirjoja. Hänen tekstinsä ja visionsa eivät kuitenkaan ole käyneet läpi tieteellistä kritiikkiä. Ja sen huomasi kyllä luennosta.

Naiivia tai ei, olen kuitenkin siinä määrin idealisti, että uskon siihen, että tieteessä ajatukset on alistettava vertaisarvioinnille. Tieteen pitäisi olla itseään korjaava systeemi, jossa mikään tieto sinänsä ei ole lopullisesti totta tai absoluuttista, vaan koko ajan täsmentyvää. Siten kaikki tieteellinen tieto on asetettava kritiikin kohteeksi. Olivat osmotammisalot ja jussikniemelät sitten mitä mieltä tahansa, naistutkimus on kuitenkin varteenotettava tieteenala.

Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että naistutkimuksen pitäisi kieltää tai häivyttää juurensa, jotka ovat naisliikkeessä ja feministisessä ideologiassa ja politiikassa. Vuonna 1939 syntynyt Vaughan kuuluu siihen feministisukupolveen, jolle ajatukset olemuksellisesta naiseudesta, äitiydestä ja matriarkaatista ovat tärkeitä, ja on ihan jees, että naisliikkeessä ja tutkimuksen kentällä eri sukupolvien ja näkökantojen äänet pääsevät kuuluviin. Mutta silti: miksi Vaughanin sallittiin luennollaan asemoitua vakavasti otettavaksi tutkijaksi?

Aktivismi on tärkeää, mutta toimivan ja tolkullisen aktivismin edellytys on sen perustuminen tietoon. En halua naistutkijoiden sulkeutuvan akateemisten kultakaltereiden taakse ja jättävän aktivismia muille, mutta en myöskään halua naistutkimuksen olevan älyllisesti epärehellistä hymistelyä.

Mainokset

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s