Amour Amour (Reise Reise)

Katsottiin eilen brittiläinen romanttinen komedia Imagine Me & You, suomenkieliseltä nimeltään Amor yllättää. Tarinassa morsian rakastuu häissään naiseen. Elokuva oli kaikin puolin mieto ja yllätyksetön. Värimaailma vaihteli maitomainoksen ja sisustusohjelman välillä, kuvakulmat olivat harkittuja ja brittiaksentti takasi sen, ettei dialogi ärsyttänyt yhtä paljon kuin samat repliikit amerikaksi lausuttuina olisivat ärsyttäneet. Leffa myös päättyi poliittisesti korrektisti siihen, että Amorin tosirakkauden nuolen lävistämät neidot saivat toisensa, jollainen loppuratkaisu mainstream-yleisölle suunnatuissa, samansukupuolista rakkautta käsittelevissä elokuvissa on ollut varsin harvinainen. Leffa kirvoitti joitakin sarkastisia kommentteja, mutta mikään kalkkuna se ei kuitenkaan ollut, vaan muistutti pikemminkin pakastekuivattua perunaa.

Leffan mitäänsanomattomuus jäi kuitenkin askarruttamaan. Silmiinpistävintä leffassa oli naisten väliltä täydellisesti puuttuva seksuaalinen jännite. Tämä johtui paitsi siitä, ettei päänäyttelijöiden välillä ollut minkäänlaista kipinää, myös siitä, että leffaan ei ollut kirjoitettu yhtään seksuaalista kohtausta – pussailu kukkakaupan takahuoneessa tosin sisälsi pyöriskelyä leikkokukkien päällä, mutta se johti kikatteluun, ei kiimaan.

Onhan toki virkistävää nähdä välillä sellainenkin naisten välistä lempeä käsittelevä av-tuote, jossa ei ole sitä pakollista sukkahousun läpi kuvattua lesboseksikohtausta. Mutta jatkuva puhe aidosta rakkaudesta ja Sen Oikean löytymisestä ennen ensimmäistäkään suudelmaa oli jotenkin omituista.

Jäin miettimään romanttisen rakkauden narratiivia, jonka kaava on varsin yksinkertainen. Kaavassahan rakastavaiset kohtaavat, ylittävät esteitä, kokevat rakkauden kautta jonkinlaisen muutoksen ja ”saavat toisensa” – kerronnan sävystä riippuen he joko saavat myös pitää toisensa tai sitten kerta kaikkiaan eivät. Periaatteessahan Amor yllättää toteutti tuon kaavan, mutta jotain jäi puuttumaan. Ja puuttuva elementtihän oli se seksuaalinen jännite.

Romanttisen narratiivin kerrontavoima perustuu seksuaaliseen jännitteeseen, jota tarinan ajan kehitetään, ja joka lopulta purkautuu. Vanhoissa romanttisissa elokuvissa seksiin vain vihjataan, mutta jokainen ”rakastan sinua” voitaisiin tulkita myös sanoiksi ”haluan sinua”. Romanttinen rakkaus on eräänlainen verho seksuaaliselle jännitteelle, seksuaalisuuden oikeuttaja. Romanttinen narratiivi kaavamaisimmillaan kun perustuu sille, että seksuaalisuus on jollain lailla kiellettyä, kunnes se rakkauden voimasta muuttuukin sallituksi. Samalla romanttinen narratiivi sinetöi seksuaalisuuden rajat: koska romanttinen rakkaus samastuu seksuaaliseen haluun, narratiivi myös vahvistaa yksiavioisuuden normin.

Niinpä ei ole ihme, että Amor yllättää tuntui jotenkin lattealta. Leffassa  muoto on ottanut vallan sisällöltä. Leffa sisältää paljon kulttuurisesti tuttua puhetta rakkaudesta, mutta sen alla ei ole mitään. Rakkauspuhe kuuluu romanttiseen narratiiviin, mutta ellei tarinaan rakennettu seksuaalinen jännite ohjaa narratiivia, tarina ei kertakaikkiaan toimi. Tämä ei tarkoita sitä, että narratiivi itsessään olisi toimimaton: esimerkiksi brittiläisten työläispoikien hapuilevaa suhdetta ja heräävää seksuaalisuutta kuvaava leffa Beautiful Thing, Ensirakkaus, toteuttaa narratiivin onnistuneesti.

Kolme vuotta sitten Pervoissa pidoissa Tiina Rosenberg, Leena-Maija Rossi ja Anu Koivunen käsittelivät romanssia kukin omasta näkökulmastaan. Anu Koivunen huomautti, että lesboromansseissa seksuaalinen ja narsistinen halu sekoittuvat: tarinoissa halu toiseen naiseen samastuu haluun tulla toiseksi. Toiseksi tulemalla tullaan samalla yhdeksi toisen kanssa. Amor yllättää ei kuitenkaan käyttänyt tätäkään jännitemahdollisuutta, naiset kun olivat jo valmiiksi klooneja toisistaan.

Tiina Rosenberg puolestaan totesi rakastavansa romansseja, niissähän on vahva draaman kaari, ja kukapa teatteritutkija voisi olla rakastamatta draamaa. Mutta Rosenberg totesi myös romanssin olevan ”perus-straight” kerronnan muoto. ”Perus-straightilla” tulkitsen Rosenbergin viitanneen siihen, kuinka hermeettiseksi romanttinen narratiivi tarinan yleensä tekee: romanttinen narratiivi tuntuu edellyttävän joko suhteen ehdotonta onnistumista tai ehdotonta epäonnistumista. Suhde ei saa jäädä lepattamaan irralleen. (Oikeastihan en tiedä, mihin Rosenberg viittasi, sillä nojaan tulkinnassani vain vanhoihin suttuisiin muistiinpainoihini.)

Ei ole sattumaa, että niin monen romanttisen elokuvan kliimaksina on päätön viuhtominen, jossa koko suhteen onnistuminen tuntuu olevan kiinni yhdestä ainoasta hetkestä. Ehtiikö rakastaja sovittuun kohtaamiseen? Estääkö hän häät väärän ihmisen kanssa juuri ennen kuin lausutaan ”Tahdon”? Saako hän kiinni rakastettunsa, joka on juuri astumassa Timbuktuun lähtevään lentokoneeseen? Kohtaus – joka yleensä päättyy suudelmaan – vakuuttaa, että kaikki rakkauden tiellä olevat esteet ovat kaikonneet, kun tämä viimeinen, kriittinen este on ylitetty. Tällainen kohtaus oli tietenkin myös leffassa Amor yllättää, mutta myös paremmissa romansseissa, kuten animesarjassa Victorian Romance Emma, tällainen viuhtomiskohtaus on välttämättömyys. (Emma muuten on esimerkki tarinasta, jossa romanttinen narratiivi toimii huolimatta siitä – tai juuri siksi – , että tarina epäsäätyisestä rakkaudesta viktoriaanisessa Englannissa on kliseiden tiivistymä.)

Leena-Maija Rossi oli Rosenbergiä optimistisempi ja totesi Six Feet Under -tv-sarjan luennassaan, että romanssin konventionaalisen kaavan voi myös uudelleenkirjoittaa ja toistaa toisin. Six Feetissä on useita ihmissuhdetarinoita, jotka toteuttavat romanttista narratiivia, mutta kaikkia niitä yhdistää se, että romanttinen rakkaus ei tyydytäkään ihmisten kaikkia mahdollisia tarpeita ja tee pohjattoman onnelliseksi, kuten perinteinen romanttinen narratiivi edellyttää. Six Feetissä ihmissuhteet päättyvät lopulta aina kuolemaan, mikä tietysti vinouttaa romanttista narratiivia.

Harmittavan harvoin niitä Leena-Maijan mainitsemia toisin toistettuja tarinoita kuitenkin tulee vastaan. Ei sillä tosin, että olisin kuvitellutkaan, että leffa nimeltä ”Amor yllättää” toisintoistaisi yhtään mitään.

***

Juu, kuuntelin Rammsteinia kun kirjoitin tätä.

Mainokset

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s