Liikaa kaapistelua
Taannoin eräs kaverini, jota en ollut nähnyt pitkään aikaan, totesi, että nykyään minun kuulumisistani ei tiedä mitään, vaikka lukisi blogia, ja toivoi enemmän sosiaalipornoa luettavaksi. On se kumma, kun ei tavallinen porno kelpaa – tosin sitäkin on tässä blogissa ollut tarjolla varsin vähän viime aikoina.
En ole aiemminkaan päivittänyt blogia kovin tiheään, mutta viime syksyn ja tämän kevään aikana päivitystahti on kyllä hidastunut merkittävästi. Tein pientä tilastoa, ja huomasin, että tämän vuoden puolella olen kirjoittanut blogiin yhdeksän kertaa. Viime vuonna yhdeksän merkintää ehti kertyä helmikuun alkuun mennessä, vuonna 2006 sen verran merkintöjä tuli tammikuun aikana. Ja blogin ensimmäisenä vuonna, 2005, hurjistelin merkintöjä melkein päivittäin.
Blogin päivittämättömyydelle on useita syitä. Päällimmäisin on tietysti ilmeisin, eli kiire: olen opettanut tänä keväänä kahta kurssia, etsinyt kämppää, löytänyt sen, muuttanut, ja vielä on opetettavana yksi kurssi, jonka pitäisi alkaa ensi viikolla. Ja uusi kämppä on tietysti sekaisin. Lisäksi olen ympännyt itseni harrastajateatteriryhmään, jonka harjoitusten eteen olen tehnyt luvattoman vähän töitä – mutta ensi-illan lähestyessä en voi enää lusmuilla senkään suhteen.
Toinen merkittävä syy on kuitenkin ollut se, että blogiin on ollut vaikea kirjoittaa asioista, jotka ovat kaikkein välittömimmin pyörineet päässä. On tuntunut siltä, että niistä kirjoittaminen lipsauttaisi blogin sosiaalipornon puolelle – mitä en itse halua, niin paljon kuin ainakin yksi lukija sellaista toivoisikin. Blogista on tullut areena, jossa kirjoitan asioista, jotka ovat tarpeeksi kaukana itsestäni – tai sitten sopivasti abstrahoitavissa ja yleistettävissä.
Itsestä kirjoittaminen on tuntunut liian paljastavalta, raa’alta. Jopa sellaisista arkipäiväisyydestä kuin vaatekaapista kirjoittaminen on tuntunut jotenkin ekshibitionistiselta. Uuden kämppäni vaatekomerot haisevat tupakalta, ja olen etsinyt itselleni vaatekaappia, ettei vaatteita tarvitsisi säilyttää työhuoneen lattialla, missä ne tällä hetkellä sijaitsevat. Mutta jotta voisi kirjoittaa vaatekaapista, pitäisi ensin kirjoittaa kämpästä ja siitä miksi kämppää tarvitsee ja niin edelleen. Joten on helpompaa olla kaappinsa suhteen kaapissa.
Koska blogini ytimenä on se, että haluan itselleni areenan, jolla voin kirjoittaa hyvin erilaisista asioista hyvin erilaisilla tyyleillä ja lähtökohdilla, tällainen itsen ja aiheiden rajoittaminen vähentää blogin käyttökelpoisuutta itselle.
Elokuun viimeisenä päivänä viime vuonna kirjoitin: ”[O]lemisen selkeys on puuttunut. Kuten aiemmin kirjoitin, on tuntunut hauraalta. Ehkä siksi on ollut vaikea keskittyä kehittämään sellaisia ajatuksenpoikasia, joista voi kirjoittaa blogiin, tai ylipäänsä kiinnostua jostakin tarpeeksi, että tuntisi tarvetta luoda aiheesta jokin koherentti kirjoitus.”
Kevään aikana oleminen on jotenkin selkiytynyt, mutta epäselkeyden aikana bloginkirjoitusrutiini murtui. Kirjoittamisen tarvetta on, mutta se purkautuu yksityisemmillä areenoilla kuin tässä julkiblogissa. Mutta samalla, kun kirjoitan yksityisemmin, kirjoitan myös hatarammin, syventymättä, ajattelematta lukijaa juurikaan. Se on tietysti yksityisemmän kirjoittamisen pyrkimys, mutta silti tuntuu että minulla on edelleen tarvetta julkiblogin kaltaiselle leikkikentälle.
Niinpä pitäisi päästä kaapistelusta eroon ja kirjoittaa arkisemmin.
***
Niin: jos tiedätte, mistä Oulun seudulla saisi halvalla vaatekaapin, niin kertokaa ihmeessä. Kirpparit, kierrätyskeskukset ja jopa vankilan puoti on jo kierretty. Huuto.net käyty läpi. Onko oikeasti pakko ostaa joku lastulevyhirvitys uutena, jos haluaa vaatekaapin?
Jatulintarha 
Yksi kommentti