Osa V, Luottamuksesta

Olen meinannut kirjoittaa luottamuksesta jo jonkin aikaa; aikomuksen taustalla ovat tämän vuoden puolelle sijoittuvat liftaus- ja couchsurfing-kokemukseni. Mutta varsinainen sytyke oli eräässä facebook-keskustelussa kerrottu kertomus taksikuskista, joka oli todennut, että jos joku häneltä joskus huijaa kyydin hinnan, se on pieni hinta luottamuksesta ihmisiin.

Se on aika viisaasti sanottu. Luulen, että luottamalla ihmisiin pääsee elämässä paljon helpommalla. Vaikka se vaikeaa onkin. Pelkäämiseen ja epäilemiseen kuluu vähemmän energiaa, ja lisäksi luottamus tuottaa mielihyvää – ihan tutkitustikin. Luottamuksen on todettu liittyvän oksitosiinin eritykseen; oksitosiinihan on yksi mielihyvähormoneista, joita erittyy myös kosketuksessa ja seksissä. Yksinkertaistaen luottamus toimii kuin suudelma. Se tuottaa yksityistä mielihyvää, mutta myös vahvistaa ihmisten välisiä suhteita.

Sodankylän filmifestareilla tapasin ihmisiä, jotka joka vuosi liftaavat läpi Suomen jostain etelästä Pyssykylään. Festareiden päätyttyä eräs rutinoitunut liftari sanoi lähtevänsä ”harjoittamaan uskoa ihmiskuntaan”, eli seisomaan tien viereen peukalo pystyssä. Hänen mukaansa liftaamaan lähtiessä voi ärsyttää ja harmittaa, ja liftiä monta tuntia odotellessa etenkin, mutta sitten kun sen kyydin saa, on valmis rakastamaan ihmiskuntaa ja määränpäässä ei voi olla kuin hyvällä tuulella.

Itsekin sitten uskaltauduin liftaamaan Sodankylästä Rovaniemelle. Sain kyydin keski-ikäiseltä pariskunnalta. Samoihin aikoihin oli paljastunut Herlinin sukuun kuuluvan naisen sieppaus, ja puhuimme siitä. Mies kysyi, onko vanhemmillani rahaa, ja että enkö pelkääettä he sieppaisivat minut. Vastasin, että vanhemmiltani voisi saada lunnaiksi koiranpentuja ja polttopuita. Vitsailu sinänsä vakavalla asialla ei tuntunut millään tavalla uhkaavalta. Liftauskertomuksia kuunnellessa tuntuu, että tulen varmasti liftaamaan jatkossakin.

Olen myös testaillut luottamusta couchsurfingin avulla. Couchsurfing tarkoittaa siis yöpymistä ventovieraiden luona. Sohvasurffausta varten netissä on oma yhteisö, jonka jäsenet voivat tarjota majapaikkaa luonaan ja etsiä majapaikkoja muiden luota. Majoitettavat ovat siis sohvan tarjoajan vieraita, mistään harmaan talouden hotellibisneksestä ei ole kyse. Majoittamisesta voi tietenkin myös kieltäytyä.

Olen tämän vuoden aikana yöpynyt kaksi yötä Köpiksessä ja kahdeksan yötä San Franciscossa neljässä eri couchsurffipaikassa, ja olen sitä mieltä, että couchsurffaus on yksi parhaista matkailukeksinnöistä. Pääsin noiden ihmisten matkassa sellaisiin paikkoihin ja tapahtumiin, joihin ei muuten turistina ikinä pääsisi. Kaikki tyypit, joiden luona olen surffannut, ovat olleet tosi mielenkiintoisia ja hauskoja; parin tyypin kohdalla olen tosi pahoillani, että he asuvat eri maassa, sillä heistä olisi varmaan tullut ystäviä.

Lisäksi minulla on käynyt yksi sohvasurffari, mukava hollantilainen kasvitieteilijäpoika kesäkurssilla. Hänen kanssaan sitten könyttiin pitkin Toppilaa etsimässä painolastikasveja. Ja löydettiinkin!

Kaikki sohvantarjoajat ovat antaneet avaimensa ja jääkaappinsa käyttööni, ja itse annoin avaimeni hollantilaiselle kasvitieteilijälle ja kehotin häntä syömään kaikkea mitä kaapista löytyy.
Aluksi ilmoitin Couchsurfing-sivustolla ottavani vastaan vain naispuolisia surffareita. Taustalla oli jonkinlainen epämääräinen ajatus vieraiden miesten aiheuttamasta vaarasta yksinäisen naisen kotona. Sitten tulin järkiini, ja totesin, että surffarin sukupuolella on vähemmän tekemistä vaaran kanssa kuin mielikuvalla sukupuolesta.

Muistan, kuinka eräänä aamuna juoksin matkalaukun kanssa katukäytävää pitkin rautatieasemalle päin, matkaa oli vielä useampi kortteli ja juna lähdössä liian pian. Vierelleni pysähtyi auto, jonka sisältä mies tarjosi kyytiä: ”Näytät olevan junalle menossa, ja autolla pääsee nopeammin.” Hyppäsin kyytiin, jutustelin kiireestä ja junalla matkustamisesta muutaman korttelin verran, kiitin kauniisti ja ehdin hyvin junaan.

Kaikkien mahdollisten pelottelusääntöjen mukaan vieraiden miesten autojen kyytiin ei pitäisi mennä, mutta niinpä vain menin ja olin iloinen, että joku oli tarpeeksi ystävällinen tarjotakseen kyytiä ollessani myöhässä.

Minusta vaikuttaa siltä, että keskiverto ihminen toimii siten, että mitä vieraamman ihmisen kohtaa, sitä todennäköisemmin hän haluaa antaa itsetään hyvän kuvan ja olla luottamuksen arvoinen. Täysin vieraisiin ihmisiin, joihin ei ole mitään kontaktia, voi suhtautua välinpitämättömästi, ja lähimpiään sitä oikeasti kohtelee välillä miten sattuu. Luullakseni sellaisia kusipäitä, joille toisen ihmisen vieraus tai tuntemattomuus on hyvä tekosyy käyttäytyä miten sattuu, on aika vähän. Sellaiset ihmiset, jotka häilyvät tuttuuden ja vierauden rajalla, saanevat toisiltaan parasta mahdollista kohtelua.

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s