Raskas Rastimo

Olen viime päivinä ollut kohtuuttoman ja mitattoman ärsyyntynyt tapauksesta Kaisa Rastimo. Ärsyyntymiseni juontaa juurensa jo vuoden alkuun, jolloin Kaisa Rastimo kirjoitti blogissaan otsikoilla Tietoyhteiskunnan kehittäminen ei ole nörttien yksinoikeus  ja Bittejä ja piraattipoikasia. Ensimmäisessä mainituista blogikirjoituksista Rastimo osoittaa täydellisen teknisen tietämättömyytensä ja jälkimmäisessä Rastimon mielikuva, jonka mukaan ”piraatit ovat isoja, mustapartaisia, nahkatakkisia, kaljamahaisia miehiä, jotka ovat yhtä kovaäänisiä luonnossa kuin netissä” murtuu.

Vaikka minusta onkin kerrassaan hykerryttävää, että minulle niin rakas  mjr näyttää edustavan Kaisa Rastimon Paha Piraatti -mielikuvan ruumiillistumaa, muuten mainitut blogikirjoitukset aiheuttavat minussa halun lyödä otsaa pöydänkanteen. Ilmeisesti halu oli monille muillekin yhteinen, sillä ensimmäinen mainituista kirjoituksista sai yli kolmesataa kommenttia. Osa niistä oli pelkkää nettiperseilyä, mutta joukossa oli asiallisiakin tekstejä, joissa hyvää tarkoittavat ihmisparat yrittivät selittää Rastimolle erilaisia vaikeasti ymmärrettäviä asioita, kuten nettisensuurin teknistä toteutusta, vertaisverkkojen toimintaa ja sitä, miten huijaussivustot toimivat.

Mainittu kommenttiketju poiki sitten kunnianloukkaussyytteen. Kunnianloukkauksesta epäilty Janne Paalijärvi on kuvannut kafkamaiset tapahtumien käänteet omassa blogissaan. Myös blogissa Jälkijättöistä jupinaa on kuvattu Rastimon nettikuuluisuuden vaiheita. Niin, ja Star Wreck -porukkahan kirjoitti helmikuussa hyvän vastineen Rastimolle. On epäselvää, lukiko Rastimo vastinetta koskaan, ainakaan hän ei sitä kommentoinut.

Tapahtumien käänteiden kuvailun sijasta käännyn itse nyt sisäänpäin ja yritän jäljittää Rastimo-tapauksen itsessäni aiheuttaman ärtymyksen juuria. Ärtymykseni on nimittäin selvästi suurempi kuin mitä tilanne antaisi edellyttää: Rastimon kohdalla risteävät samanlaiset sensuuriin, teknologiaan, moraaliin ja pornoon liittyvät asiat kuin tapauksessa Neitsythuorakirkko. Neitsythuorakirkon kohdalla olin tuohduksissani ja huolissani, mutta pystyin sentään erittelemään aihetta syvällisemmällä tasolla kuin nyt, kun mieleni tekisi lähinnä spreijata Rastimon oveen että ”Kaisa Rastimo on TYHYMÄ!!1!”

Ärtymykselläni on monta lähtökohtaa. On uuvuttavaa ja huolestuttavaa havaita, että huolimatta sadoista Rastimon blogin kommenteista hän ei ole ilmeisesti edelleenkään ymmärtänyt edes vertaisverkkojen ja huijaussivustojen eroa – eikä ero ole selvä Maikkarin uutisillekaan.

Rastimo on tietenkin vain yksi esimerkkitapaus. Keskivertoihmisten räikeä tietämättömyys ja ymmärtämättömyys sekä tietokoneiden että tietoverkkojen toiminnasta tulee ilmi lähes päivittäin. Tietämättömyyden ilmauksia sitten kuulee anekdootteina: jollekin Facebook ja internet ovat ihan sama asia, toinen ei uskalla asentaa mitään ohjelmia (esim. virustorjuntaa) tietokoneeseensa, kun ”niistä tulee niitä viruksia”.

Tietämättömyys ja ymmärtämättömyys ei sinänsä ole koskaan pahasta, sehän on parannettavissa. Senkun ottaa asioista selvää, niin kyllä se siitä.

Pelottavaa on kuitenkin se, että tietotekniikkaan ja tietoverkkoihin liittyvät asiat vaikuttavat kuuluvan sellaisten asioiden luokkaan, joista ei tarvitsekaan tietää mitään, edes perusasioita.  On jollain lailla hyväksyttyä ja oikeutettua sanoa, että ”en minä niistä tietokoneista mitään ymmärrä, vaikka joka päivä joudun niitä käyttämään”. Näin siitä huolimatta, että nykyinen yhteiskunta on erittäin riippuvainen tietotekniikasta. Ja kun tietämättömyys on tarpeeksi syvää, sen pohjalta ei edes osaa erottaa tietoa mielipiteestä. Tiedon ja mielipiteen eron hämärtyessä hämärtyy sitten kaikki muukin.

Rastimokin esiintyy tekijänoikeuksien asiantuntijana samalla kun selvästi ilmaisee, ettei tiedä eikä ymmärrä tietotekniikasta mitään, vaikka osallistuukin niitä koskevaan päätöksentekoon. Blogikirjoituksen otsikkokin sen paljastaa: ”Tietoyhteiskunnan kehittäminen ei ole nörttien yksinoikeus”. Otsikollaan hän sijoittaa itsensä essentiaalisesti ei-nörtiksi ja tavallaan kieltäytyy ottamasta asioista mitenkään selvää, koska jos tietää tietotekniikasta yhtään mitään, on sitten ”nörtti” – ja nörttinä ilmeisesti jonkinlainen subjektiivinen ja tiedon saastuttama toimija, jota ei tarvitse kuunnella.

Samanlainen tietämättömyys, joka on sallittua tavallisille kansalaisille ja Vihreiden tietoyhteiskuntatyöryhmän jäsenelle Kaisa Rastimolle, on sallittua tietysti myös valtakunnanpoliitikoille. En nyt jaksa alkaa kaivaa, mutta sekä Lex Karpelaa että Lex Nokiaa koskevissa eduskuntakeskusteluissa kansanedustajat esittivät lukuisia facepalmin ansaitsevia puheenvuoroja. Sääliksi käy Jyrki Kasvia, joka siinä porukassa joutuu hommia tekemään.

Ärtymykselläni on myös toinen kohta, joka ei sinänsä liity Kaisa Rastimoon vaan häntä käsitteleviin nettikirjoituksiin. Kaisa Rastimoa on nimitetty esimerkiksi feminatsiksi, kukkahattutädiksi ja femueukoksi. Tietääkseni Kaisa Rastimo ei kuulu Suomen eturivin feministeihin, eikä ole kait julkisuudessa puhunut juurikaan feminismistä tai sukupuolten tasa-arvosta. Ärsyttävää on kuitenkin se, että nähtävästi kuka tahansa jotenkin meritoitunut nainen, joka älähtää jostakin aiheesta on mahdollista mitätöidä nimittämällä häntä feministiksi, oli aihe sitten tolkku tai ei. Feministiä ei tarvitse kuunnella, sillä feministin mielipiteet tiedetään jo ennalta. Hänellä ei myöskään oleteta olevan minkäänlaista asiantuntijuutta tai tietoa sukupuolesta tai edes naiseudesta.

Olen tavattoman tuohtunut siitä, että Kaisa Rastimoa käsittelevissä (tai siis dissaavissa) nettikirjoitteluissa on keskitytty lähinnä Kaisa Rastimon ikään ja sukupuoleen, joiden kautta hänet on leimattu olemuksellisesti tyhmäksi ja tietämättömäksi. Tapaus Rastimon käsittely on jäänyt puolitiehen. On todettu Rastimon teksteissä esiintyvät hölmöydet ja sitten selitetty ne sillä, että Rastimo on noin viisikymppinen nainen. Kukkahattutäti, joka ei mistään mitään ymmärrä, ja joka ratsastaa lasten oikeuksilla kuin keppihevosella.

Tietysti sekä Kaisa Rastimon iällä että sukupuolella on tekemistä hänen tietoteknisen tietämättömyytensä ja ymmärtämättömyytensä kanssa. Ne eivät kuitenkaan selitä sitä ylimielisyyttä, jolla Rastimo suhtautuu tietotekniikasta mitään tietäviin ihmisiin. On ihan mahdollista, että Rastimon edustamassa ikä- ja sukupuolikohortissa ymmärtämättömyys tietotekniikasta on yleistä. Saahan se olla. Ongelma ei kuitenkaan ole pelkästään ymmärtämättömyys, vaan se, että ymmärtämättömyydestä tulee hyväksyttyä, jopa suotavaa.

Omia tunteitani syväruopattuani havaitsin, että ärtymykseni ilmaisee myös maailmankuvani perustan järkkymistä. Syväruoppaamisessa auttoi Kemppinen, joka blogissaan totesi osuvasti: ”Populistinen uho on siis tulkintani mukaan muotoa: tietoinen vale, tietämättömyydestä johtuva väärinkäsitys ja uskottavasti argumentoitu tosiasiaväite ovat muka saman arvoisia, ja niistä voi äänestää.”

Olen tottunut ajattelemaan, että tosiasiat ja mielipiteet ovat kaksi eri asiaa, ja vaikka mielipiteet sinänsä voivat olla erilaisia, niiden tulisi kuitenkin perustua tosiasioihin. Kiitos humanistisen koulutukseni olen tietoinen siitä, että ns. tosiasiat ovat häilyviä, ja että jokainen tutkija vaikuttaa omaan tutkimukseensa, että eri asioita painottamalla saadaa erilaisia totuuksia ja että omien motiivien reflektointi on tärkeää jne. Mutta lähtökohta on kuitenkin se, että totuutta ja tietoa tavoitellaan, siitäkin huolimatta, että tavoitteen saavuttamattomuus tiedostetaan. Niinpä tosiasiat ja perusteltu argumentaatio ovat painavampia kuin mielipiteet. Mielipiteiden on muututtava tosiasioiden perusteella.

Toisekseen olen myös tottunut ajattelemaan, että asiantuntijuus ja tieto ovat yhteiskunnan toiminnassa olennaisia asioita. Erilaisia asiantuntijuuksia ja tietoa voidaan painottaa eri tavoin samassakin tilanteessa, ja asiantuntijuudet ja tiedot voivat olla ristiriitaisia. Tietysti tieto ja asiantuntijuus ovat aina myös ideologisen vallankäytön näyttämöitä. Silti olen halunnut ajatella, että lähtökohtana olisi kuitenkin toimiminen parhaan tiedon mukaan ja lisätiedon saavuttaminen tarvittaessa.

Tiedän, olen tavattoman naiivi. Tiedostan kyllä edellämainittujen asioiden utopistisuuden, mutta olen olettanut, että tosiasioiden, tiedon ja asiantuntijuuden arvostaminen olisi tärkeää edes pintatasolla.

Tapaus Kaisa Rastimo tuo räikeästi esiin sen, kuinka nykyisessä yhteiskunnallisessa keskustelussa tiedolla ja tosiasioilla ei ole yhtään sen suurempaa arvoa kuin väärinymmärryksillä, mututuntumalla ja moralistisella mielipiteellä.

Mainokset

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s