Aina ajankohtainen kakkonen

Ylen viime tiistaisen Homoilta-keskusteluohjelman jälkeen suomalainen homokeskustelu on riistäytynyt täydeksi dadaksi. Keskustelu paiskautui maata kiertävälle radalle jo itse keskusteluohjelmassa, jossa Patmos-säätiön raamatunopettaja Pasi Turunen sanoi heteroavioliiton olevan samanlainen luonnonlaki kuin painovoima. Ohjelmaa katsoessani mietin, että tämän järjettömämmäksi ei puhe voi enää mennä – hauveli-Oinonen ja painovoima-Pasi keskustelemassa samassa tilassa, samanarvoisina keskustelijoina kuin vaikkapa Oras Tynkkynen ja Mikko Roiha, ikäänkuin heillä kaikilla olisi yhtäläinen asiantuntemus ja toisiinsa vertautuva ymmärrys homoseksuaalisuudesta.

Jo ohjelman aikana hermostuin siihen, että ensimmäinen tunti oli pelkkää kirkollispoliittista keskustelua, vaikka katsojille luvattiin puhetta homoudesta. Lopulta en enää ollut varma, mistä keskustellaan, vai keskustellaanko yhtään mistään, tajuaako kukaan keskustelusta mitään, ja mitä tästä Ylen orkestroimasta spektaakkelista oikein jääkään käteen.

Viimeisen viikon aikana olen todennut, että näköjään keskustelu voi kuin voikin käydä aina vain yhä hullummaksi. Päivi Räsäsen puheita ei tarvitse toistaa, riittää että mainitsee henkilön nimen. Kirkon edustajat ovat heitelleet erilaisia näkemyksiä puoleen ja toiseen, lähinnä kai siksi, että ihmiset ovat eronneet tuhatmäärin kirkosta – ja osoittaneet puheillaan samalla, ettei kirkon edustajilla ole mitään painavaa sanottavaa koskaan mistään. Hulluimmillaan homomyönteisyys on kuulemma Illuminatin tekosia.

Pahinta on, että tälle järjettömyydelle ei voi edes katharttisesti nauraa. En voi asettaa sitä paikalleen, foliohattupäiden hommaksi, joksikin, jonka ei tarvitse koskettaa minua yhtään sen enempää kuin Power Balance -rannekkeen käyttäjien uskon valitsemaansa tuotteeseen. Ei, tämä koskettaa minua, sillä olen itse kohdannut väkivallan uhkaa ei-heterouteni vuoksi, ei-heterokaverini ovat saaneet turpaan ei-heteroutensa takia ja koska myös minä kuulun Illuminatiin ja syön lapsia kahdeksan kertaa vuodessa.

Siinä vaiheessa, kun Janne Markus Jääskeläisen homoparin hernekeittoaterian jälkeisellä ulosteleikillä herkutteleva kirjoitus julkaistiin Uuden Suomen blogissa, alkoi järjettömyyden syöveri näyttää kerrassaan mustalta aukolta, jossa heteroavioliiton painovoima on niin vahva että sen pohjalta ei fotonikaan pääse karkaamaan.

Mutta onneksi katsoin hetken verran pois mustasta aukosta, kohti homomiehen kakkakikkareista anusta, ja sieltä pilkahti valo silmääni. Niinpä tartuin Illuminatin pyhiin kirjoituksiin, eli tässä tapauksessa Leo Bersanin artikkeliin Is the Rectum a Grave? vuodelta 1987.

Bersanin tekstin lähtökohtana on 80-luvun lopun AIDS-hysteria, jossa miesten välinen (anaali)seksi muodostui sairauden kiihottavaksi symboliksi, jossa kohtaavat sekä kuolema että himo. Bersani tulkitsee AIDSiin liittyvää julkista keskustelua ja toteaa, että keskustelu tuolloin pyöri pakonomaisesti homomiesten seksikäytäntöjen ympärillä, niissä fantastisissa seksiorgioissa, joissa kyrpä kiertää perseestä perseeseen puolen minuutin rotaatioajalla. AIDSin pelättiin leviävän ruton lailla ”tavallisen kansan keskuuteen”, ja jollain tavalla AIDSiin liittyvä kuolemanpelko kiteytyi juuri miesten väliseen anaaliseksiin. Ahdistuksen pohjimmaiseksi syyksi Bersani asettaa sen, että näissä mielikuvissa anaaliseksiä vastaanottavana osapuolena harjoittava homomies ikäänkuin kutsui myös kuolemaa sisäänsä – siinä missä siveä aviovaimo tietysti kutsuu sisäänsä elämää samanlaisessa tilanteessa.

Suomalaisessa keskustelussa kaikenmaailman hullut Päivi Räsäsestä ja Tosimies-lehden päätoimittajasta hoitoonohjausta tarvitseviin bloggareihin ovat puhuneet homoseksuaalisuudesta kovin sanoin, mutta kukaan näistä ei ole suoraan sanonut, mikä siinä homoseksuaalisuudessa nyt niin pahasti hiertää. Räsänenkin puhuu sievistelevästi homoseksuaalisuuden ”harjoittamisesta”, ikäänkuin kyseessä olisi harmaan talouden ammatti ja ”toteuttamisesta” kuin se olisi viisivuotissuunnitelma.

Kunnes Janne Markus Jääskeläinen sanoi lopulta sen ääneen, minkä ympärillä kaikki muut hörhöt olivat kierrelleet: ”Mikä jatkuvuus sieltä peräsuolesta putkahtaa vessanpöntölle istuessa. Ihmispaskaa kaiken tämän niin kauniin homoseksuaali keskustelun rinnalle!”

Homokeskustelussa vellovan ahdistuksen perimmäinen syy on nimenomaan miesten välinen anaaliseksi. Ei lasten asema lesboperheissä, ei uskovaisen homoparin vihkiminen kirkossa, ei biseksuaalisen opettajan oppilaissaan aiheuttama hämmennys. Miesten välinen anaaliseksi, tuo reproduktion logiikan vastaisista seksuaalisista teosta kaikkein reproduktion logiikan vastaisin, siitä tässä on kyse. Siitä on puhe, kun toistellaan, että ei homoliitto ole oikea liitto kun siitä ei synny lapsia: ei synny, kun penis työnnetään vaginan sijasta rectumiin. Se väikkyy mielessä, kun sanotaan seksuaalivähemmistöjen provosoivan ja kun toivotaan, että homot jättäisivät tavalliset kansan ihmiset rauhaan. Tavalliset kansan ihmiset eivät halua ajatella miesten välistä anaaliseksiä, eivätkä he sitä koskaan ajattelisikaan ilman niitä saamarin homoja jotka tunkevat mediassa ja yhteiskunnassa joka paikkaan, apua, sanoinko ”tunkea”, taas ajattelin sitä… homojen anaaliseksiä.

Miesten välisessä anaaliseksissä ahdistaa se, että siitä on riisuttu pois kaikki tulevaisuuteen ja jälkeläisiin viittaava, kaikki romantiikka. Ajatelkaa sitä nyt: kaksi karvaista, ähisevää hikistä miestä keskenään, eikö se ole ajatuksena aivan toisenlainen kuin ajatus neitsytmorsiamen sylissään aviovuoteeseen kantavasta tosimiehestä, joka sitten hellästi tutustuttaa tuoreen vaimonsa lemmen saloihin? Näittekö tekin ne hennossa tuulessa hulmahtelevat vanhan roosan väriset harsomaiset verhot tämän kuvaelman ympärillä?

Bersanin mukaan valtapositioiden käyttö ja seksuaalinen mielihyvä liittyvät aina toisiinsa. Bersani on kiinnostunut nimenomaan valtaa vailla olemisesta ja sen tuottamasta mielihyvästä, joka liittyy minuuden rajojen rikkoutumiseen. Seksuaalinen mielihyvä syntyy siinä kohdassa kun itsen ja Toisen raja ylittyy, kun vastakohtaiset kipu ja nautinto liudentuvat toisiinsa. Nautinnon saavuttaminen tarkoittaa itsen menettämistä. Fantasiassa heteroseksistä tämä valtaa vailla olemisen positio on luonnostaan naiselle kuuluva, mutta fantasiassa homojen anaaliseksistä vallattomuus ja minuudettomuus näyttäytyy kauhistuttavana ja luonnottomana, mieheyden ehjyyttä uhkaavana. Ja samalla siis myös yleisinhimillistä ehjyyttä, subjektiviteettia uhkaavana.

Bersanin mukaan homomiesten anaaliseksi tuo esiin sen, jonka kaikki jo tietävät, mutta eivät vain halua ajatella: seksi on minuuden rajojen rikkomista ja orgasmi vie semipsykoottiseen tilaan, jossa käsitys ruumiista ja mielestä hajoavat, siirtyvät kielen ulkopuolelle. Ranskalainen ilmaus petit mort, pieni kuolema, ei ole vain goottilainen metafora, vaan se sisältää jotain olennaista seksuaalisuuden luonteesta. Heteroseksin kohdalla voi aina ajatella, että tämä akti on osa elämän jatkumista, vaikka juuri minun minuuteni hajoaakin. Homoseksissä kiteytyy se, mikä seksissä ylipäätään on ahdistavaa, se mikä heteroseksiä ajatellessa voidaan pitää etäällä. Seksi on hikistä, eritteistä, mieltä hajottavaa, sen äärellä joudumme kyseenalaistamaan subjektiviteettimme.

Ja siitäpä viime kädessä on kyse. Miesten välinen anaaliseksi tuo silmille sen ahdistuksen, mikä liittyy seksuaalisuuteen ja seksiaktiin yleensä – sen ahdistuksen, jonka voi peittää kuvitelmilla seksin painovoiman kaltaisesta luonnollisuudesta ja yhteiskunnan jatkuvuudesta avioyhteyden kautta. Ajatus homoseksistä muistuttaa aviovuoteessakin läsnä olevasta antisosiaalisesta, epäyhteisöllisestä ja itsekkäästä seksuaalisuuden olemuksesta.

Bersani peräänkuuluttaa (sic) sitä, että tämä seksuaalisuuden antisosiaalinen luonne olisi myönnettävä ja hyväksyttävä sen sijaan, että seksuaalisuuden tehtäväksi annetaan maailman muuttaminen paremmaksi paikaksi rakkauden, veljeyden, hoivaavuuden ja tasa-arvoisuuden kautta. Seksuaalisuuden arvo on nimenomaan sen subjektiviteettia hajottavassa luonteessa, joka karkaa määrittelyjä ja yrityksiä tehdä siitä yhteiskuntaa rakentava, vapauttava. Sitä me haluamme.

Päivi Räsänen on tavallaan oikeassa sanoessaan, että ”homoseksuaaliset ihmiset ovat rikkinäisiä”. Mutta sanomalla näin hän etäännyttää seksuaalisuuden subjektiviteettia hajottavan luonteen kauaksi itsestän, ja sallii itsensä unohtaa, että juuri ”rikkinäisyys”, minuuden ja ruumiin rajojen rikkoutuminen on se, jota kohti ihminen seksissä suuntautuu. Seksi ei koskaan voi olla ehjää.

***

Osuvasta otsikosta muuten kiitän Jenni Viinikkaa!

Mainokset

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s