Esikoisromaanin työstöprosessi

Huomenna, 12.9.2012, on esikoisromaanini Sudenveren julkkaribileet. Kirjan virallinen julkaisupäivä oli jo lähes kuukausi sitten, 15.8., ja muutama kritiikki ja haastattelukin on jo ehtinyt ilmestyä. En ole kuitenkaan ehtinyt paljoa miettiä asiaa kuluneen kuukauden aikana, koska elokussa tein väikkäriä ja seminaariesitelmää, ja syyskuun alusta alkaen olen miettinyt lähinnä kulttuuriantropologian kenttätyökurssin järjestelyjä. Julkkaribileiden järjestely sen sijaan on sillä tolalla, että ison osan tarjottavista ruuista käyn ostamassa vasta huomenna.

Sorvasin kuitenkin tälle iltaa pikapikaa romaanin esittelysivun kotisivujeni yhteyteen. Se olisi pitänyt tehdä jo aikoja sitten, mielellään paria viikkoa ennen virallista ilmestymispäivää, ja sitten levitellä esittelysivua markkinointimielessä. Mutta minkäs teet, kaikkea ei ehdi ja saa ajoissa aikaiseksi.

Keräsin esittelysivulle linkkejä Sudenveren työstöprosessia käsitteleviin blogikirjoituksiin. Niitä uudelleen lukiessani tulin ajatelleeksi, että voisi olla järkevää kirjoittaa myös jonkinlainen yhtenäinen prosessinkuvaus. Sen luontevampi paikka on kuitenkin blogissa esittelysivun sijaan.

Olen ideoinut ihmissusitarinaa liki kaksikymmentä vuotta. Vanhoja tekstitiedostoja kaivellessani löysin keväällä 1994 kirjoitettuja tekstifragmentteja, joissa esiintyi nainen nimeltä Susi Varga. En kuitenkaan muista, millaiseen tarinaan olin hänet suunnitellut sijoittavani – fragmentit ovat lähinnä harjoitelmia. Muistaakseni tarinassa oli muitakin yliluonnollisia olentoja kuin ihmissusia, luonnonhenkiä ehkä? Metsänneitoja? Ei vampyyrejä kuitenkaan.

Syksyllä 1999 hahmottelin tarinarunkoa, jonka päähenkilönä oli nainen, joka tietämättään kuuluu ihmissusisukuun. Varga ja Marraskuu olivat siinä tarinarungossa jo nimettyinä henkilöinä, mutta vähemmän keskeisiä kuin ihmissusiudestaan tietämätön nainen. Kun äsken lääräsin tuolloin kirjoitettua tekstiä läpi, löysin joitakin lyhyitä tekstinpätkiä, jotka ovat päätyneet romaanin lopulliseen versioon. Esimerkiksi kohtaus, jossa Marraskuu tekee riimukivillä ennustuksen, on liki sanasta sanaan sama kuin Sudenveressä. Tuo syksyllä 1999 ja keväällä 2000 kirjoitettu tekstinpätkä (kokonaista käsistä en saanut aikaan)  kuitenkin kuuluu erilaiseen tarinaan kuin Sudenveri.

Marraskuussa 2003 kirjoitin ensimmäisen version tarinasta, joka lopulta muotoutui romaaniksi, osana NaNoWriMo-tempausta. NaNoWriMon aikana juoni loksahteli kohdalleen ja Martasta tuli yksi näkökulmahenkilöistä. Jatkoin tekstin työstöä keväällä 2004. Syksyllä työstäminen hidastui, sillä aloitin apurahakauden ja kirjoitin sen aikana artikkelin, joka ilmestyi vuonna 2006 Taina Kinnusen ja Anne Puurosen toimittamassa teoksessa Seksuaalinen ruumis – kulttuuritieteelliset lähestymistavat.

Vuoden 2005 alusta aloin pitää blogia. Varsinkin blogin alkuaikoina kirjoitin lähes päivittäin pieniä raportteja tekemisistäni. Vuosien 2005 ja 2006 blogimerkintöihin onkin tallentunut ajatuksia käsiksen muokkauksesta, fiiliksiä hylkäyskirjeistä ja kustannustoiminnan kiemuroista. Myöhemmin kunnianhimoni (ja kenties myös yksityisyydentarpeeni) blogin suhteen kasvoi, ja aloin kirjoittaa blogiin aina tietystä aiheesta käsin. Niinpä uudempiin blogimerkintöihin ei ole tallentunut pohdintojani käsiksen työstöprosessista.

Käsiksen intensiivisin työstövaihe oli keväällä ja kesällä 2005. Heinäkuussa lähetin käsiksen Tammelle, josta se palasi lokakuun lopussa takaisin. Lähetin pinkan samantien kuuteen muuhun kustantamoon, joista alkoi tipahdella hylkäyskirjeitä kevään 2006 mittaan. Saatuani viimeisen hylkäyskirjeen keväällä 2006 laitoin käsiksen hyllylle. Työskentelin tuolloin tutkijana Helsingin yliopiston Pornoakatemia-projektissa ja tein lisuria. Käsikselle ei ollut yksinkertaisesti aikaa.

Lähetin käsiksen keväällä 2007 uudestaan pariin kustantamoon, mutta en korjaillut sitä juurikaan. Joulukuussa 2007 sain puhelinsoiton, jossa kustannustoimittaja kehui tekstiäni ja sanoi, että kyllä tästä pienillä muokkauksilla julkaisukelpoinen romaani saadaan. Olin juuri sillä hetkellä junassa matkalla mummuni hautajaisiin. Puhelinsoitto tuntui absurdilta. Olin tavallaan iloinen, tavallaan taas koko käsis tuntui merkityksettömältä. Sovimme kustannustoimittajan kanssa soittelevamme uudenvuoden jälkeen.

Soittelimmekin. Mutta keväällä 2008 arkielämäni oli menossa täysin uusiksi. Olin muuttamassa asumaan yksikseni asuttuani Virtun kanssa yhdessä lähes kaksitoista vuotta. Lisäksi opetin intensiivisiä pätkiä Vaasan yliopistossa kulttuuriantropologiaa, ja reissasin Vaasan ja Oulun väliä. Loppukeväästä opetin kahta eri kurssia Oulun yliopistossa. Kesällä kuoli tätini. Sitten kuoli isoisä. Isoisän Oulussa sijainneen kämpän tyhjennys jäi niskoilleni. Syksyllä olin päivisin kulttuuriantropologian tuntiopettaja, iltaisin yhdistelmä arkistonhoitajaa, muuttomiestä ja roskakuskia.

Käsikselle ei ollut aikaa eikä energiaa. Surin sitä, että olin luultavasti luopumassa mahdollisuudestani saada käsis koskaan julkaistuksi. Enemmän surin kuitenkin sukulaisiani ja olin muutenkin sekaisin.

Kustannustoimittaja otti kyllä vienosti yhteyttä, ja itse vastasin yhtä vienosti, että ”Palataan, kun ehditään ja jaksetaan”.

Pari vuotta kului. Ehdin saada parikin kivaa apurahaa, joten tein väikkäriä, opetin myös jonkin verran. Sitten tuli Teoksen fantasia- ja scifi-romaanikilpailu. Minulla oli tiedostona valmis käsis. Otin sen käsittelyyn syksyllä 2010. Luetutin sen parilla kaverilla, ja pukersin siihen korjaukset maaliskuun 2011 dedikseen mennessä. Se oli tavallaan viimeinen mahdollisuus, minkä annoin tälle tarinalle: käsis oli juossut läpi kaikki suomalaiset kustantajat.

Käsiksen saatua kunniamaininnan ja kustannussopimuksen Teoksen kisassa oli aika epätodellinen olo. Julkaistaanko se ihan oikeasti? Tuleeko siitä kirja? Työstin käsistä kolmessa rykäyksessä yhdessä kustannustoimittajan kanssa: marraskuussa 2011, maaliskuussa 2012 ja sitten loppueditoinnin touko-kesäkuussa 2012. Loppueditoinnin jälkeen tuntui siltä, että en halua ikinä enää nähdä koko tekstiä.

Mutta olen minä siihen kyllä ihan oikeasti tyytyväinen. Sitä ei tarvitse hävetä. Se on niin hyvä kuin se voi olla.

Mainokset

4 comments

  1. Anki

    Mielenkiintoista kuulla, kuinka monimutkainen prosessi on ollutkaan! Onneksi kirjasi päätyi julkaistavaksi, se oli
    tärkeä lukukokemus minulle. :)

  2. jatulintarha

    Kiitos! Luulen, että aika iso osa kirjoista käy läpi aika monimutkaisen prosessin, mutta aika harva niitä prosesseja kirjoittaa auki. Itseäni kirjoitusprosessit kiinnostavat, siksipä ajattelin selittää omaani tarkemmin.

  3. Paula

    Mainio kirjoitus! Antaa uskoa meille muillekin, joilla tulee eteen elämässä niin paljon muutakin kuin käsiksen viimeistelyä :-). Kiitos tästä, kovasti!

Vastaa käyttäjälle Maija Haavisto Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s