Älkää tukahduttako Kierikkikeskuksen pöhinää!

”[Museo- ja tiedekeskus] Luuppi luopuu Kierikin päärakennuksesta 1.1.2019 alkaen (Kivikausikylä jatkuu)”. Näin lukee Oulun kaupungin Sivistys- ja kulttuuripalveluiden palveluverkkoselvityksessä. 

Järkytyin syvästi lukiessani tämän. Huhuja Kierikin museorakennuksen sulkemisesta ja muuttamisesta esimerkiksi karaokebaariksi oli liikkunut jo jonkin aikaa, mutta olin ohittanut ne liioitteluna. Kierikkikeskushan on pohjoisen Skandinavian tunnetuin kivikautta ja sen tutkimusta suurelle yleisölle popularisoiva museo! Se lyö jatkuvasti kävijäennätyksiä ja ylittää tuottotavoitteensa; siellä käynnistetään uusia projekteja; sitä esitellään tv-ohjelmissa; se on pohjoisen Suomen tärkeimpiä luokkaretkikohteita Ranuan eläinpuiston ohella; se näyttää, kuinka keskeinen, kansainvälinen alue Pohjois-Pohjanmaa oli kivikaudella. Se on vieläpä Suomen ainoa pelkästään kivikauteen keskittyvä museo!

Ei sen toimintaa ole mitään järkeä lopettaa.

Niin luulin. Mutta ilmeisestikin oululainen perinne sivistyksen ja kulttuurin alasajossa on tärkeämpää kuin matkailulliset, sivistykselliset ja tutkimukselliset syyt.

Ennen Kierikkikeskuksen perustamista alueella tehtiin vuosikausia arkeologisia kaivauksia, joista yksiin itsekin osallistuin, Kuuselankankaan opetuskaivauksiin kesällä 1995. Sen jälkeen alueella on kaivettu jatkuvasti, ja viime vuosina erityistä suosiota ovat saaneet yleisölle avoimet kaivaukset, joihin ei edes voida ottaa kaikkia halukkaita. Ainutlaatuisen hienoja löytöjä tehdään vuosittain – yksi niistä, vuonna 2015 löydetty meripihkarengas, ehti olla vuoden verran jopa Luuppi-museokeskuksen logonakin.

Näihin kaivauksiin perustuvat sekä Kierikin kivikautta esittelevän museon näyttelyt, että kivikautisen kylän rakennusennallistukset. Museonäyttelyä uusitaan parhaillaan, ja EU:n viisivuotisella Leader-rahoituksella kylään rakennetaan uusia rakennuksia. Viime kesänä rakennettiin brittiläisten vaihto-opiskelijoiden toimesta kuoppasauna, jonka löylyistä kaikki halukkaat ovat päässeet nauttimaan sekä kesän Muinaismarkkinoilla että syksyn Muinaistulien yössä – jälkimmäinen tapahtuma tarjosi yleisölle mahdollisuuden yöpyä kylän rakennuksissa, ja innokkaita yöpyjiä oli elokuun lopun viileinä öinä lähes sata.

Olen itse osallistunut useina vuosina Muinaismarkkinoihin kylän elävöittäjänä ja esiintyjänä – vapaaehtoispohjalta tietysti. Säät ovat olleet mitä sattuu, hyttysiä on loputtomasti ja savukin mennyt silmiin – mutta silti yleisö hymyilee aina, lapset hiovat kivikoruja tuntikaupalla ja jousiammuntapisteelle on jatkuva jono. Tarinatuokioita nuotion äärellä täytyy venyttää ja tavallisesti niin jäyhät keski-ikäiset miehetkin intoutuvat jutustelemaan ruuhenvalmistustekniikoista ja metsästyksestä. Innokkaimpia vieraita pitää ystävällisesti hätistellä ulos kylästä sulkemisajan jälkeen. Olen myös ollut mukana järjestämässä Kierikkiin kahta liveroolipeliä, joissa oli mukana myös ulkomaalaisia pelaajia. Pelit herättivät myönteistä huomiota liveroolipeliharrastajien keskuudessa kansainvälisesti.

Viime vuosina olen kierrellyt Kierikkiin rinnastuvissa esihistoriaa elävöittävissä kohteissa Ruotsissa ja Virossa (esim. Rõuge muinasmaja, Lojsta, Gene fornby, Glösa älgriket, Lillberget fornby, Vuollerim 6000, Fattenborg jne.). Kierikki on vierailemiini kohteisiin verrattuna ammattimaisesti hoidettu ja ylläpidetty, jatkuvasti yleisötarjontaansa uudistava ja innovoiva. Museon ja kivikauden kylän lisäksi Kierikissä on tapahtumia, kursseja, taidetta, teatteria ja tutkimuksen popularisointia. Olen ollut ylpeä Kierikistä. Se on Pohjois-Skandinavian esihistoriallisten turistikohteiden helmi, jota kehtaa mainostaa.

Tärkein ero esimerkiksi Pohjois-Ruotsin Lillbergetin ja Kierikin välillä on nimenomaan laadukas museo ja jatkuva, sen alaisena tehty tutkimustyö, joka mahdollistaa myös kivikautisen kylän kehittämisen ja säilyttämisen matkailijoille kiinnostavana. Pelkästään vapaaehtoisvoimin tai yksittäisillä projektirahoituksilla toimivat esihistorialliset kyläennallistukset rappeutuvat nopeasti ja lakkaavat kiinnostamasta paikallista yleisöä ja matkailijoita, kuten Pohjois-Ruotsissa on käynyt.

Nykyisen esityksen mukaan Kierikin kivikautinen kylä säilytettäisiin, mutta museosta luovuttaisiin. Ajatuksen pohjalla on kai se kuvitelma, että Kierikissä kiinnostavinta on nimenomaan kivikauden kylä rakennusennallistuksineen. Ajatus on kuitenkin virheellinen:  yhtä ei ole olemassa ilman toista. Museossa tehtävä tutkimus ja työntekijät ylläpitävät ja kehittävät myös kylää, ja toisaalta kivikauden kylän rakennusennallistukset eivät ole pelkästään jotain kivaa yleisölle, vaan myös kokeellisen arkeologian tutkimuksellisia toteutuksia. Keskuksessa työskennelleen ystäväni sanoin museo on sydän ja kivikauden kylä keuhkot, eikä sen enempää sydän kuin keuhkotkaan voi elää toisesta irrallaan.

Tunnen useita Kierikissä työskenteleviä tai työskennelleitä ihmisiä. Heitä luonnehtii innostus, omistautuminen työlle ja jatkuva toiminnan kehittäminen. He venyttävät vapaaehtoisesti työpäiviään 10-12 tuntiin ja toteuttavat vapaapäivinäkin milloin mitäkin projektia Kierikissä: nahkaveneen valmistusta, ansapolun kunnostusta tai yleisölle esihistoriallista arkea havainnollistavaa teatteria. Harvassa paikassa arkeologisen tutkimuksen tulokset konkretisoituvat yhtä laadukkaasti kuin Kierikissä.

Kierikissä työskentelevillä vaikuttaa olevan koko ajan jotain uutta ja jännää mielessään, ja sellaista uutta ja jännää, johon myös muut pääsevät osallistumaan. Kuluneen vuoden aikana keskuksella on vuotuistapahtumien lisäksi järjestetty esimerkiksi kalannahan käsittelykurssi ja parkintakurssi; siellä on valmistettu rautaa YLEn Puoli seitsemän-ohjelmaa varten; kuvattu materiaalia kivikauden elämästä Katti Matikaisen lastenohjelmaan; vedetty taiteilija Kari Tykkyläisen ohjaama ITE-taiteen moottorisahaveistokurssi; pidetty metallinpaljastinharrastusta käsittelevä seminaari. Tv-ohjelmien kuvauksia lukuunottamatta kaikki nämä tilaisuudet ovat olleet yleisölle avoimia. Aiempina vuosina Kierikissä on järjestetty myös liveroolipelejä ja teatteriesityksiä, joita on suunnitteilla myös tuleville vuosille – jos Kierikkikeskus vain saa jatkaa olemassaoloaan.

On käsittämätöntä, että Kierikkiä ympäröivä innostus ja pöhinä halutaan nyt Oulun kaupungin toimesta tukahduttaa. Erityisen käsittämätöntä tämä on juuri nyt, kun Oulu on hakemassa statusta Euroopan kulttuuripääkaupungiksi vuonna 2026. Kierikkikeskuksen kaltaisella monimediaisella, elämyksellisellä ja tietoa popularisoivalla kohteella olisi potentiaalia olla yksi kulttuuripääkaupunkivuoden kärkikohteita, kunhan markkinointiin vain panostetaan kunnolla. Oulua voisi mainostaa Pohjois-Skandinavian keskuspaikkana jo vuodesta 4000 eaa.!

Palveluverkkoselvitys on kuitenkin pelkkä selvitys, ei päätös. Tilanteeseen voi siis vielä vaikuttaa. Parhaiten vaikuttaminen toimii ottamalla yhteyttä Sivistys- ja kulttuurilautakunnan jäseniin, joiden sähköpostiosoitteet löytyvät ohesta: https://www.ouka.fi/oulu/paatoksenteko-ja-hallinto/sivistys-ja-kulttuurilautakunta

 

2 comments

  1. Sami Viljanmaa

    On mukavaa, että Kierikkikeskuksen päärakennuksesta käytetään tässä blogissa nimenomaan nimitystä museo. Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuurijohtaja Mika Penttilä oli tänään sitä mieltä, että Kierikissä ei ole museota, vaan ainoastaan näyttelytila, koska Kierikissä esillä olevat löytöt ovat osa Suomen kansallismuseon kokoelmia. Koin hänen näkemyksensä varsin hämmentävänä, koska itse olen kokenut Kierikin hyvin voimakkaasti paitsi elämykselliseksi esihistoriaa esitteleväksi keskukseksi, myös museokohteeksi. Itsehän siis työskentelen Kierikissä nimenomaan museolehtorina, mutta ehkäpä uusien linjanvetojen myötä nimikekin muuttuu? Oulun kaupunginvaltuusto on myös vast’ikään tehnyt päätöksen Kierikin kehittämisestä, mutta kehittäminenhän tuntuu nykyään olevan melkeinpä kirosana, joka voi jossain tapauksessa olla jopa synonyymi alasajolle…

    • Jatulintarha

      Selvästikään Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuurijohtaja Mika Penttilä ei ole kyllin sivistynyt tietääkseen, mitä sana ”museo” tarkoittaa. Jos oikein parinkymmenen vuoden takaisia museologian perusopintoja muistelen, niin museohan on voittoa tuottamaton lafka, jolla on kokoelmat (ei ees tartte olla omat, voi olla vaikka Kansallismuseon), josta osaa pidetään näytteillä, ja jolla on siihen kokoelmaan liittyvää omaa tutkimusta. Museolehtorihan nyt tällaiset alkeelliset asiat tietää, mutta laitoinpa ylös siltä varalta, että arvoisa sivistys- ja kulttuurijohtaja Mika Penttilä sattuu joskus googlaamaan omaa nimeään ja pystyisi tämän kommentin kautta hieman sivistymään siitä, mitä sana ”museo” tarkoittaa.

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s