Category: Fandom
Dagen efter
Finncon on taas ohi ja seuraavaan vuosi aikaa. Conin jälkeen on aina pöllämystynyt olo. Con-viikonloppuna aika tuntuu venyvän. Kolmeen päivään mahtuu tuntikausien istumisia luentosaleissa ja kaljalla, kohtaamisia uusien ja vanhojen ihmisten kanssa, älyllistä ja älytöntä keskustelua – itsensä nolaamista unohtamatta. Pidin morsiushuntua päässäni Supernaisia! -paneelissa, johon osallistuin Lara Croftin, sihteerikkö Sinikka Sulosaaren, Peppi Pitkätossun ja Näkymättömän Naisen kanssa, mutta en onnistunut löytämään sisäistä neitsytmorsiantani, vaan käytin sellaisia morsiamen suuhun sopimattomia sanoja kuin ”annihilaatio” ja ryhdyin heti tekemään risteytyskokeita yksisarvisilla. Luultavasti Neitsytmorsiamien ei tulisi puhua lainkaan, niiden tulisi vain istua paikoillaan sievästi kädet sylissä.
Olutta tuli dead dog partyissä juotua sen verran, että on vaikea sanoa, johtuuko tämänhetkinen hutero olo ylisosialiseerauksesta, stressin laukeamisesta, univelasta, pitkästä matkustamisesta – vai ihan vain siitä oluesta (ja tervaviinasta ja chilivodkasta ja…). Harmittaa, että dead dog -saunominen jäi väliin, olisin halunnut jutella enemmän ihkun Judith Cluten kanssa, ja bilemölyssä se oli mahdotonta. Judith Cluten ja Timo Sälekiven näyttely Galleria Beckerissä tarjosi koko viikonlopun ainoan rauhallisen hetken.
Cluten maalaukset olivat kollaasinomaisia, yhdistelivät erilaisia tyylejä: fotorealismia, mustavalkomaalausta, ääriviivapiirroksia, kaikkialle tunkevia a-kirjaimia. Suurimmassa osassa oli jonkinlaista vihjailevaa kantaaottavuutta, josta ei voi olla aivan varma, onko se vain katsojan omassa päässä. Clutella on asunto ja ateljee Camdenissa, Lontoossa, ja halutessaan töissä voi nähdä myös katutaidevaikutteita. Sälekiven työt puolestaan olivat edukseen nimenomaan alkuperäisteoksina, sillä maalausten pintaa oli häiritty painelemalla märkään maaliin kuvioita rattailla, partaterillä ja muilla esineillä.

Kädet pitelevät kameroita
Judith Clutea ja muuta kunniavierasjengiä seuraillessa tuli sellainen tunne, että vaikka ei ole hullumpaa olla 32, niin voi olla ihan jees olla myös 67. Animeconin teiniparveilua seuratessa sen sijaan tuli sellainen olo, että onneksi ei koskaan enää tule olemaan viisitoista… Pidän japanilaisesta populaarikulttuurista ja Animeconin ohjelmakin oli kautta linjan ihan kiinnostavaa, mutta animeteinimassat kävivät uuvuttaviksi. Kolme vuotta sitten animefanien suuri määrä oli yllättävä ja sellaisena myös jossain määrin huvittava, mutta kun määrä lisääntyy vuosi vuodelta, ihmetyttää, että missä oikein tulee raja vastaan. Pitääkö viiden vuoden päästä varata Animeconille joku Suviseurakentän kokoinen tila, tai vaikkapa Ruissalon saari, että kaikki ne 50 000 animefania mahtuvat parveilemaan?
Stressasin ennen conia omia luentojani siinä määrin, että en ehtinyt pahemmin perehtyä conin ohjelmaan etukäteen tai suunnitella, mitä haluaisin nähdä tai katsoa. Minun piti vetää paneeli nimeltä ”Yuri – herkkää liljarakkautta vai lesbopornoa?”, mutta en saanut mukaan haluamiani panelisteja, enkä myöskään perunut ohjelmanumeroa ajoissa, joten jouduin paneelin sijaan vetämään luennon. Luento onnistui yli odotusten, yleisömäärä oli häkellyttävä (yleisöä seisoi portailla kahdessa rivissä ja katederilla istui ihmisiä jalkojeni juuressa!) ja lopuksi tyypit tulivat kiittelemään. Nähtävästi joskus voi tehdä juttuja nopeasti hampaat irvessä ja onnistua silti.
Naisten pornomanga -luennon pitäminen hermostutti enemmän: miten puhua pornosta yleisölle, joka koostuu pääosin sen ikäisistä, että pelkkä sana ”porno” jo naurattaa? Yritin olla mahdollisimman akateeminen ja kuivakka, puhua feministisestä seksuaalipolitiikasta, halun projisoitumisesta naisruumiin pintaan ja nautinnon visuaalisista symboleista, mutta silti välillä naureskeltiin. Pannahinen. Pari tyyppiä lähti pois kesken luennon, toivottavasti tylsistymisen eikä traumatisoitumisen takia. Vänkärit tarkistivat ovella kaikkien henkkarit varmistaakseen, ettei alle 15-vuotiaita päästetä sisään, mutta en ole varma, että se viidentoista vuoden ikä on tae siitä, että pystyy käsittelemään pornoa ilmiönä.
Conin riemastuttavin hetki oli se, kun sydänystäväni Aave-Annen nimi ilmestyi Nova-novellikilpailun palkintoseremoniassa sijalle yksi. Ulvahdin ääneen, ja olinkin sitten tunnin verran innostustärinöissä. Harmi, ettei Anne ollut paikalla, olisi voinut heittää kannat yhdessä kattoon. Atoroxin voitti Usva-Anne ansaitusti yhdellä parhaista (ja häiritsevimmistä) viime vuosien spefi-novelleista, joita olen lukenut. En ole ollut nyt kahteen vuoteen Atorox-raadissa, ehkä ensi vuonna pitäisi ottaa taas raatiin osaa.
Harmittaa, ettei tullut käytyä kuuntelemassa conin kunniavieraiden haastatteluja – erityisesti olisi kiinnostanut Elisabeth Handin haastattelu, mutta jostain syystä päädyinkin kuuntelemaan ”I Married a Writer… and Everybody Knows What Followed” -paneelia, jossa keskustelivat kirjailijoiden vaimot ynnä salaperäinen ”Mr. Anne Leinonen”. Selvisi ainakin se, että sellainen vaimo olisi aika kätevä. Vaimopuhe oli heteropervon kuuloista, kun kirjailijoiden vaimoista vain yksi tunnusti harrastavansa täysimittaista vaimoilua. Onneksi sentään tuli kuunneltua kunniavieraita kirjoittajatapaamisessa ja loppupaneelissa.
Otin paljon kuvia, aika paljon cosplay- ja lolitaposeerauksia ja yleiskuvia. Loppujen lopuksi mielenkiintoisimpia kuvia ovat kuitenkin pikaiset ja huolimattomat laukaisut: selkäpuolet, helmat, kengät, eksyneet ilmeet.
Time and Space
Kun kuulin, että Tähtivaeltaja täyttää 25 vuotta, niin ensimmäinen reaktioni oli ”häh, vasta viime vuonnahan se täytti kakskyt”. Mutta pitihän sitä sitten lähteä kuitenkin juhlimaan.
Tähtivaeltaja on ehdottomasti yksi lempijulkaisujani, joka pieksee Naistutkimuslehden ja Acatiimin vetovoimassa moninkertaisesti. Sitä voi mainostaa samoilla mainoslauseilla kuin naistenlehtiä: ”hemmotteluhetki raskaan päivän jälkeen”; ”vihdoinkin aikaa itselle”; Harmi vain, että Tähtivaeltaja tulee vain neljä kertaa vuodessa eikä kerran viikossa – ja harmi, että sen lukemisvuorosta joutuu Virtun kanssa kiistelemään kuin Akkarista penskana.
Mikäköhän siinä Tähtivaeltajassa on niin viihdyttävää ja vetoavaa. Definitiivisen Tähtivaeltaja-paneelin mukaan Tähtivaeltajan suosion ytimessä on kaksi asiaa: oikea ja vasen tissi. Tähtivaeltajan kuvitushan on yleensä panostanut näihin kahteen asiaan, ja mielellään siten, että kuvassa on myös nahkaa, niittejä, kulmahampaita ja suomuja. Kai minä sitten kuulun Tähtivaeltajan kohdeyleisöön. Tisseistähän olen toki aina pitänyt. Ja nahkasta ja kulmahampaista.
Pintaraapaisija voisi väittää, että Tähtivaeltaja on naiskuvaltaan arveluttava, pahimmillaan misogyyninen. Tähtivaeltajassa on kuitenkin tietynlainen ketään tai mitään säästelemätön asenne joka mitätöi syytöksen. Kaikkea voidaan irvailla, ja kaikkea pitää irvailla. Kuolaatko tissejä tällä sivulla? Seuraavalla sivulla tissit voivatkin roikkua zombien rinnassa. Tai tissejä voi olla kuusi rivissä yksisilmäisen alienin kyljissä. Ikinä ei voi tietää, mistä se tissi seuraavaksi löytyy.
Tähtivaeltaja-päivässä tisseillä oli eniten merkitystä jo mainitussa definitiivisessä paneelissa, jossa oli kuvakavalkadi vanhojen Tähtivaeltajien kuvituksista. Muuten meno oli suorastaan akateemista, pohdittiin mm. kotimaisen sf-kirjallisuuden nykytilaa, valtavirtakirjallisuuden ja sf-kirjallisuuden yhtymäkohtia ja tv-sarjojen tarinankerrontaa. Kunniavieras Christopher Priest pohdiskeli kirjoittamista ja sf-kirjallisuuden tulevaisuutta.
Revittelemään päästiin sitten iltaa myöten Maailmankaikkeuden ympäri -tietovisassa, jossa Betoeläimet löivät Ameebat – siitäkin huolimatta, että Petri Hiltunen muisti väärin Tähtivaeltajaan vuosien varrella piirtämiensä penisten määrän (niitä oli ollut 35, Hiltunen veikkasi kahtakymmentä). Myy Kirja -kisassa sitten jo herkisteltiin miesten kesken.
Tutustuin Tähtivaeltajaan osapuilleen kolmisentoista vuotta sitten, kun kaveriini ihastunut poika oli puoliväkisin työntänyt hänelle lainaksi ison pinon Tähtivaeltajia. Iskutekniikka ei tepsinyt, vaikka Tähtivaeltajat miellyttivät paitsi kaveriani, myös minua. Lehti saattoi toki olla tuttu kaverilleni jo silloin, mutta uutta tavaraa minulle. Muistan lukeneeni Tähtivaeltajasta juttua Storm Constantinesta ja Poppy Z. Britestä silmät pyöreänä: voiko tosiaan olla joku, joka kirjoittaa vampyyreistä vieläkin kiinnostavampia tarinoita kuin Anne Rice? Mainittu kaverini sitten hankki molempien kirjailijoiden teoksia, joita minäkin pääsin lainaamaan. (Kiitos siitä, R.) Myöhemmin olen Tähtivaeltajan ansiosta päässyt tutustumaan kaikenlaisiin himmeisiin kirjailijoihin, kuten viimeisimpänä Christopher Priestiin, joka oli Tähtivaeltaja-päivän kunniavieras. Puhumattakaan todella omituisista kalkkunaelokuvista, joita Tähtivaeltajassa uskollisesti arvostellaan.
Aloin kuitenkin tilata Tähtivaeltajaa vasta vuonna 2000, ensimmäisen Finnconini jälkeen. Luultavasti Tähtivaeltaja on kuitenkin sen verran sisäpiiriläinen fandom-lehti edelleen (tai ainakin oli vielä 90-luvulla), että sen tilaaminen ei tullut mieleen, ennen kuin Finncon jollain tavalla konkretisoi fandomin olemassaolon. Sen jälkeen Tähtivaeltaja piti minut fandomin syrjässä kiinni, kunnes aloin aktiivisemmin (mikä on sekin edelleen hyvin passiivista) olla mukana sf-ympyröissä.
Joku heitti Tähtivaeltaja-päivässä läppää ”Portti-teoriasta”, eli siitä, kuinka ensin tutustutaan sf-fandomiin lukemalla Porttia tai jotain muuta akateemishenkisempää julkaisua, ja sitten kun saadaan Tähtivaeltaja hikisiin näppeihin, niin paluuta normaalielämään ei enää ole. Itse kuitenkin aloin lukea Porttia oikeastaan vasta sen jälkeen, kun tutustuin suomalaisiin sf-kirjoittajiin, jolloin Portin novelleilla on tietynlaista tuttuusarvoa. Tähtivaeltaja sen sijaan oli se, joka loi minulle mielikuvan suomalaisesta fandomista, ja teki siitä puoleensavetävän.
Useissa muissa blogeissa on jo kuvattu Tähtivaeltajapäivän tapahtumia. Niitä blogeja listaa Babek Nabel. Suurin osa heistä ehti laittaa vaelluskertomuksensa viimeistään sunnuntaina, Jussi Ahlroth jopa raportoi suoraan paikan päältä kesken tapahtuman. Olen ollut kovin hidas omassa tapahtuman kommentoinnissani, mikä näinä hektisinä informaatiotuoton päivinän on liki rikos.
Blogin kuvituksena on pärstäluonnoksia, joita rustasin Tähtivaeltajapäivässä.